– Mitään ei ole kuulunut. Se on turhauttavaa.
Ylöjärveläisen Marianne Puurilan nelihenkinen perhe on jonottanut omaa tukiperhettä jo vuoden. Jono on pitkä: heidän lisäkseen omaa tukiperhettä jonottaa Pirkanmaalla noin 450 lasta.
Puurila kertoo osanneensa odottaa, ettei tukiperhettä löytyisi ihan heti. Yllätyksenä kuitenkin tuli, ettei reilussa vuodessa ole tapahtunut mitään.
– Olen tähän asiaan jo vähän turtunut. Toki aina, kun puhelimeen soitetaan tuntemattomasta numerosta, toivoni herää.
Lapsi rakastaa isosti ja elämä ilman häntä olisi tylsää.
Marianne Puurila
Perheessä on kaksi lasta, joista toinen on nepsy-lapsi, eli hänellä on neuropsykiatrisia erityispiirteitä. Käytännössä lapsi voi olla esimerkiksi hyvin vilkas.
Tukiperhe on eri asia kuin sijaisperhe, jossa lapsi asuu pidemmän aikaa. Tukiperhetoiminnassa hän viettää perheessä keskimäärin yhden viikonlopun kuukaudessa ja erikseen sovittuina loma-aikoina.
Puurilan perheen oma tukiverkko on niukka, sillä isän suku asuu Lapissa.
– Se olisi lepohetki meille vanhemmille, jos lapset pääsisivät vierailemaan tukiperheessä.
Tukiperheiltä saadaan positiivista palautetta
Sosiaalityöntekijä Katja Kekki Pirkanmaan hyvinvointialueelta kertoo, että tukiperheitä tarvitaan kaikissa kunnissa, mutta erityisesti Tampereella ja Ylöjärvellä.
Tukiperheiden tarve on ollut jo pitkään tasaisen suuri. Kekin mukaan nepsy-lasten perheiden tilanne näkyy jonossa vuosi vuodelta enemmän. Ne jonottavat muita vielä pidempään. Voi myös olla, ettei tukiperhettä koskaan saa.
– Suurin tarve on nimenomaan sellaisille tukiperheille, jotka ovat valmiita ottamaan myös erityistä tukea tarvitsevan lapsen luokseen. Perheiltä ei kuitenkaan edellytetä mitään alan erityistä koulutusta, Kekki muistuttaa.
Kekin mukaan Tampereella suurin piirtein kolmannes alkavista tukisuhteista on täsmätukiperheitä eli lapsen lähipiiristä.
Tukiperheiden tarve on iso myös valtakunnallisesti, mutta alueiden välillä on paljon eroja.
Esimerkiksi eri puolilla Lapin hyvinvointialuetta on noin 60–70 lasta tukiperhejonossa, heistä reilu puolet Rovaniemellä. Pohjanmaan hyvinvointialueella seitsemän ruotsinkielistä ja 29 suomenkielistä lasta odottaa sopivan tukiperheen löytymistä ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueella tukiperhejonossa on 19 lasta.
Tukiperheiltä tulee pääosin positiivista palautetta.
– Perheet kokevat itse saavansa toiminnasta paljon. Eniten he iloitsevat siitä, että lapsi viihtyy heidän luonaan.
”Se oli katkeamispiste”
Marianne Puurila kertoo ajatelleensa melko pitkään, ettei mitään apua tarvita. Äitinä hän koki syyllisyyttä siitä, että laittaisi lapset hoitoon jonnekin paikkaan. Lopulta perheen lääkäri rohkaisi pyytämään apua.
– Siinä kohtaa takana oli raskas syksy ja olimme kaikki todella kuormittuneita. Se oli sellainen katkeamispiste, Puurila kuvailee.
Pienten lasten kanssa kaikki tunteet, ilot ja surut, näkyvät ja kuuluvat, nepsy-lapsen kanssa erityisesti. Arjen pitää pyöriä hyvin jäsennellysti ja rutiinit ovat tärkeitä.
– Lapsi rakastaa isosti ja elämä ilman häntä olisi kyllä tylsää.
Tukiperheille on nyt iso tarve. Marianne Puurila kertoo, mitä tunteita pitkään tukiperhejonossa oleminen on hänessä herättänyt.