Hämeenlinnan kaupunki herättelee yrityksiä jo nyt kesätyöpaikoista – tarjolla noin 500 kesätyöseteliä

Viime keväänä kesätyöseteleitä oli vaarassa jäädä käyttämättä, kun setelit kohdennettiin aluksi vain yhdeksäsluokkalaisille.

Henkilö pitää kädessään mansikoita.
Kesään on puoli vuotta. On jo aika pohtia kesätyöpaikkoja ja kesätyöntekijöitä. Kuvituskuva. Kuva: Dani Branthin / Yle
  • Tiina Kokko

Hämeenlinnan kaupunki satsaa entistä enemmän nuorten työllistämiseen kesätyösetelien avulla. Kaupunki jakaa ensi vuonna noin 500 kesätyöseteliä hämeenlinnalaisille 15–24-vuotiaille nuorille.

Työllisyyskoordinaattori Sara Rantanen kertoo, että seteleitä on tänä vuonna jaossa aiempaa enemmän.

– Budjetti on 170 000 euroa ensi vuodelle. Setelin arvot muuttuvat tänä vuonna kahteen eri kategoriaan. Ne ovat joko 200 tai 400 euroa.

Viime keväänä kesätyöseteleitä oli vaarassa jäädä käyttämättä, kun setelit kohdennettiin aluksi vain yhdeksäsluokkalaisille. Kevään mittaan ikähaarukkaa laajennettiin, mikä lisäsi kesätyösetelien menekkiä. Niitä lunastettiin 300.

Nyt kaupunki lisää setelien markkinointia sekä nuorten että työnantajien suuntaan.

Viime vaikeuksia toistensa löytämisessä

Viime vuonna ongelmia aiheutti se, että nuorilla ja työnantajilla oli vaikeuksia löytää toisiaan. Nyt kesätyöllistämisessä kokeillaan uutta mallia. Myös setelien markkinointia lisätään sekä nuorten että työnantajien suuntaan.

Työnantajat voivat ilmoittaa kesätyöpaikoistaan kaupungille, joka puolestaan kokoaa työpaikat yhteen ja julkaisee ne nettisivuillaan.

– Meillä eivät ole kaupunginkaan kesätyöpaikat ikinä olleet nettisivuilla näkyvillä. Siihen tulee uudistus, että saadaan kaupungin paikat näkyväksi. Samalla halutaan auttaa muita työnantajia.

Työpaikat voi ilmoittaa lomakkeella, joka löytyy Hämeenlinnan nettisivuilta.

Kaupungin tavoitteena on julkistaa kesätyöpaikat viimeistään 1. helmikuuta. Ne julkistetaan ikäjakauman mukaan eli alle ja yli 18-vuotiaille.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.