Porojen laidunnus muuttaa havumetsien aluskasvillisuutta, mikä voi lisätä hiilidioksidipäästöjä. Laiduntamisen lopettaminen lyhyeksi aikaa voi kuitenkin lisätä päästöjä selvästi.
Oulun yliopiston tutkijat ovat mitanneet useiden vuosien ajan, miten laiduntamisen lopettaminen lyhyiksi ja pitkiksi ajanjaksoiksi vaikuttaa hiilidioksidin vaihtoon. Vertailut tehtiin Kuusamossa Oulangan tutkimusaseman ylläpitämällä tutkimusalueella, jossa porojen laidunnus oli lopetettu 0–1 vuodeksi ja yli 25 vuodeksi sekä alueilla, joilla porot laidunsivat jatkuvasti.
Tutkimuksessa havaittiin, että hiilidioksidipäästöt lisääntyivät varjopaikkojen sammalvaltaisessa aluskasvillisuudessa alle vuoden kuluessa laiduntamisen lopettamisesta.
Sammalpeite tiivistyy porojen tallatessa sitä. Laidunnuksen loputtua sammaleet kasvoivat nopeasti samalle korkeudelle kuin kokonaan laiduntamattomilla alueilla, kertoo tutkijatohtori Maria Väisänen.
– Laidunnuksen loputtua sammalpeite pystyy palautumaan nopeasti, mikä voi parantaa maaperän eliöiden oloja ja kiihdyttää hajotusprosesseja hetkellisesti. Sitä kautta hiilidioksidipäästöt voivat kasvaa, mikä heijastuu myös koko ekosysteemin hiilenkiertoon.
Vuosikymmenten aikana vaikutus kumoutui
Tutkimuksen mukaan 25 vuoden kuluttua hiilidioksidin vapautuminen kuitenkin väheni verrattuna porojen jatkuvasti laiduntamaan alueeseen sekä varjo- että valopaikoissa. Valopaikat ovat jäkälävaltaisia alueita, joilla vasta pitkäaikainen laidunnuksen poisto sai aikaan jäkälikköjen palautumista.
– Kun aikaa kului enemmän ja porot eivät päässeet laiduntamaan, hiilidioksidin vapautumispiikkiä ei ollut enää havaittavissa. On mahdollista, että pidemmällä aikavälillä sammal- ja jäkäläpeitteiden elpyminen kasvattaa aluskasvillisuuden hiilensidontaa, Väisänen toteaa.
Porolaidunnuksen äkillinen lopettaminen olisi siis ekosysteemin kannalta häiriö, joka tutkimustuloksissa aiheutti hiilidioksidipäästöjen kasvun. Vuosikymmenten aikana vaikutus kuitenkin kumoutui ja ekosysteemi siirtyi uuteen tilaan.
– Laiduntajia on ollut Suomen luonnossa vuosisatoja. Jos porot ja muut isot hirvi- ja peuraeläimet poistuisivat äkillisesti, olisi se suuri muutos ekosysteemille. Siihen täytyy sopeutua ja saavuttaa uusi tasapainotila, Väisänen sanoo.
Väisäsen mukaan porolaidunnus on tärkeä maankäyttömuoto poronhoitoalueella, mutta myös monet muut maankäyttömuodot vaikuttavat aluskasvillisuuteen. Hiilidioksidipäästöjen muutoksista kertovat tutkimustulokset voivatkin auttaa ennustamaan aiempaa tarkemmin hiilikiertoa alueellisten ja myös laajempien ilmastoratkaisujen tueksi.
– Jos mietitään Suomen kansallista hiilineutraaliustavoitetta ja yleisesti maankäyttöä, on hyvä huomioida, miten sammal- ja jäkäläkerros reagoi laidunnukseen tai vaikkapa matkailuun. Sillä voi olla vaikutusta hiilen sidontaan.
Oulun yliopiston tutkijoilla on jo käynnissä seuraava tutkimus, jossa tarkastellaan 50 vuoden ajalta porolaidunnuksen lopettamisen ja lumipeitteen muutosten yhteisvaikutuksia aluskasvillisuuden ja maaperän hiilidioksidipäästöihin.
– Lumipeitteen muutoksia on tutkittu varsinkin tundra-alueella, mutta niissä ei ole ollut vuorovaikutusta toisen muuttujan, vaikkapa nyt porolaidunnuksen kanssa. Tällaisia vuorovaikutustutkimuksia on tehty vasta vähän, Väisänen kertoo.