Sini Majuri, 38, on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä nykymuotoilijoitamme. Hänen materiaalinsa on vahva ja hauras lasi. Se voi kestää kymmeniä tuhansia vuosia ja hajota pirstaleiksi pienestä säröstä.
Yksi hänen taiteensa teemoista on naisten kokema väkivalta. Majurilla on siitä omakohtaista kokemusta.
Hän seurusteli nuoruudessaan väkivaltaisen miehen kanssa. Väkivalta hiipi suhteeseen varkain. Viikonloput ja lomat olivat vaikeita. Jälkeenpäin Majuri huomasi, että ne noudattivat aina tiettyä kaavaa.
– Monesti tilanteet olivat todella rauhallisia alkuun. Kuuntelimme musiikkia tai söimme. Yleensä minä sanoin jotain, mikä häntä ärsytti. Vieläkin kuulen kaikuna, miten hän syyttää minua, että ”mitä sinäkin luulet olevasi”.
Väkivalta oli kuristamista, tönimistä, hakkaamista ja seinälle nostamista.
– Kuristaminen oli sellaista, että minulta lähti tajunta. Käsissäni on vieläkin jäljet ja lihakset ovat menneet niin kasaan, että ne eivät koskaan palaudu.
Tapahtuneesta on vuosia, mutta muisto nostaa kansainvälistä uraa tekevällä lasitaiteilijalla edelleen tunteet pintaan.
”Miksi juuri minulle kävi näin?”
Suhteeseen liittyi oleellisesti myös henkinen väkivalta ja kontrollointi.
– Se oli alistamista ja häpäisyä. Jos painoni nousi, hän kommentoi ja kontrolloi. Mikä tahansa tilanne, missä hän pääsi nauramaan ja häpäisemään, hän käytti sen.
Kun mies loukkasi Majurin omaa tilaa, kajosi hänen koskemattomuuteensa ja vei turvallisuuden tunteen, Majuri koki, että hänen toimijuutensa katosi.
– On omituista, kuinka oma itse voi hävitä. Ei enää tiedä, mitä pitää tehdä. Tajuaa, että tämä ei kuulu normaaliin elämään, mutta ei pääse pakoon.
Ulkopuolella maailma rullasi ja meni eteenpäin. Kukaan muu ei tiennyt, mitä Majuri kävi läpi. Hävetti kertoa, että oli antanut jonkun kävellä yli, tuntui, että oli epäonnistunut naisena, että pitäisi tietää paremmin.
– Mietin, miksi juuri minulle kävi näin, että ei pitäisi olla niin tyhmä. Sitä oli aika vaatelias itselleen. Meillä on Suomessa myös pärjäämisen kulttuuri: pitäisi selvitä ja osata toimia.
Nykyisin Majuri puuttuu lasitaiteellaan juuri vaikenemiseen ja häpeään. Hän käsittelee teoksissaan usein pinnanalaista maailmaa ja yksi hänelle tärkeistä teemoista on naisten kokema väkivalta.
”Kun en kerro, ehkä tätä ei ole tapahtunut”
Jälkeenpäin Majuri on miettinyt, miksi hän kaikesta huolimatta pysyi vaikeassa suhteessa.
– Ihminen on mestarillinen piilottamaan asioita myös itseltään ja kieltämään, kenen vika väkivalta on. Mietin, että teinkö minä jotain, mikä ärsytti.
Majuri kuvailee tilannetta kummalliseksi kelaksi. Mies vaikutti tilanteeseen selittelemällä ja pyytelemällä anteeksi. Hän myös uhkaili tekevänsä itselleen jotain, jos Majuri jättää hänet.
– Siinä oli epäuskoa siitä, miten rakkaalla ihmisellä voi olla tällainen puoli ja voiko sen korjata, voiko sille tehdä jotain.
Poliisiin tai lääkäriin Majuri ei uskaltanut olla yhteydessä.
– Se olisi ollut iso kynnys ylitettäväksi: olisi joutunut tunnustamaan itselleen, että minulle on nyt käynyt näin. Sitä kielsi asian itseltään ja ajatteli että, kun en vielä kerro tästä, ehkä tätä ei ole tapahtunut.
”Se, että selviää, riittää”
Lopulta Majuri havahtui siihen, että jos hän jää suhteeseen, hänelle voi käydä todella huonosti, henki voi lähteä.
Mies reagoi suhteen päättämiseen uhkaamalla käyttäytyä itsetuhoisesti.
– Hän sanoi hirttävänsä itsensä, mikä oli hyvin tuttua. Se oli hänelle yksi tapa käyttää valtaa ja vaikuttaa minuun uhkailemalla.
Majuri suunnitteli kaiken tarkkaan ennakkoon, varmisti, että pääsee nopeasti pakoon omaan asuntoonsa. Katkaisi kaikki yhteydet yhteisiin tuttaviin ja sulki miehen pois elämästään.
– Vaikka olin elänyt siinä omituisessa väkivallan sivumaailmassa, pystyin palaamaan takaisin siihen tavalliseen maailmaan, johon olin tottunut, ja tuntemaan oloni jälleen turvalliseksi.
Majuri korostaa, että väkivaltaisesta suhteesta pelastautumisessa ei jaeta tyylipisteitä. Elämässä voi käydä mitä vain, ja sama voi tapahtua kenelle tahansa. Itselleen pitäisi osata olla armollinen ja ymmärtää, että omat keinot ovat riittävät. Tärkeintä on päästä pois.
– On ihan ok, jos vain selviää, eikä ole mikään oppikirjaesimerkki tai sankaritarina siitä, millä tavoin pääsi väkivallasta. Se, että selviää, riittää.
”Ei enää valtaa minuun”
Enää Majuri ei vaikene, piilottele tai sinnittele yksin vaikeuksien kanssa. Hän on käynyt tapahtumia läpi lähipiirin, ystävien ja kollegoiden kanssa ja kokee vertaistuen oleellisen tärkeäksi.
Nykyisin Majuri elää onnellisessa parisuhteessa. Hän puhuu puolisonsa kanssa aivan kaikesta, myös aiemmasta ahdistavasta suhteesta.
– Vaikka tunteet nousevat pintaan, tämä on jo jollain tapaa kaukainen asia. Se ei ole enää arjessa, eikä määrittele minua.
Anteeksiantoa Majuri ei ole ajatellut, koska mies ei lopulta pyytänyt anteeksi.
– Hänellä ei ole minulle enää mitään merkitystä, ja se antaa minulle voimaa. En halua ajatella koko ihmistä. En vihaa, mutta en tunne mitään muutakaan häntä kohtaan. Hänellä ei ole minuun enää valtaa.
Osa salaisuuksista paljastuu vasta hajotessa
Viime kesänä Antimateria-nimisessä näyttelyssä helsinkiläisessä G12-galleriassa Majurilla oli esillä raskaita pronssisia kristallikruunuja, jotka oli sijoitettu ohuiden lasiastioiden sisälle.
Teoksissa oli paljon symboliikkaa.
– Lasi voi säilyä kauniina ikuisesti, jos sitä käsittelee varoen, mutta jos sitä vähän töytäisee, raskaat osat rikkovat lasin ja kokonaisuus menee säpäleiksi.
Osassa Majurin teoksista on kuvia lasin alla. Eri kulmista katsomalla niistä paljastuu erilaisia asioita.
Kauniin kuvan takaa voi tietystä kulmasta katsottuna hahmottua jotain pelottavaa ja rumaa.
– Monissa niistä on kerroksia, jotka tulevat esille vasta, jos teos hajoaa. Olen laittanut kuvien keskelle jotain sellaista, joka paljastuu vain, jos esine kopsahtaa rikki. Ne ovat vähän kuin pelkoja alitajunnassa.
Tärkeintä on päästä pois
Majuri toivoo, että hän voisi taiteen avulla antaa muodon asioille, joita on vaikea sanoittaa.
– Että he, jotka eivät uskalla puhua, saisivat vertaistukea ja rohkeutta lähteä väkivaltaisesta suhteesta. Koska se on se kaikkein tärkein asia, että pääsee pois.
Sini Majuri kouluttautui alun perin vaatesuunnittelijaksi ja opiskeli sittemmin taideteollista muotoilua Aalto-yliopistossa.
Hän yhdistää lasiin teknologiaa, tekoälyä ja robotiikkaa. Hänellä on ollut useita näyttelyitä eri puolilla maailmaa. Hänet on myös palkittu muun muassa italialaisella Golden A’Design -palkinnolla.
Ensi helmikuussa Majuri aikoo osallistua New Yorkin muotiviikoille laajalla yhteistyöhankkeella, jonne hän suunnittelee muun muassa kollegansa Marja Hepo-ahon kanssa kahdeksan teoskokonaisuutta.
