Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden mukaan luonnonsuojelijoiden valitus pitää ratkaista ennen malminetsinnän laajentamista uusille alueille.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes myönsi viime lokakuussa Anglo American kaivosyhtiölle joukon malminetsintälupia uusiin kohteisiin suojelualueella.
Kyse on yli 6 500 hehtaarin alueesta eli Viiankiaavan alasta. Tukes on luvilla sallinut kaivosyhtiölle luvan tehdä yhteensä 46 “emoreiäksi” kutsuttua kairausreikää Natura-alueelle.
Tukesin myöntämistä luvista valittivat Suomen luonnonsuojeluliiton SLL:n paikallisyhdistys Sompion luonnonystävät ry, Rajat Lapin kaivoksille ry ja Kansalaisten kaivosvaltuuskunta ry.
– Kairauksien kemialliset, jäte- ja meluvaikutukset on käsitelty luvissa väärin ja niistä seuraa pinta- ja pohjavesivahinkoja. Kaikki vaikutukset haittaavat kokonaisuutena suojeltavia luontoarvoja, kuten maakotkia, kasveja ja viitasammakoita. Kaivoshanke ei ole toteuttamiskelpoinen, joten etsintä aiheuttaa haittoja turhaan, perustellee SLL:n erityisasiantuntija Jari Natunen.
Kaivosyhtiö Anglo American sai Tukesilta viime viikolla (20.12.) luvan aloittaa malminetsintä uusilla alueilla Viiankiaavalla luonnonsuojeluyhdistysten valituksista huolimatta.
Yhdistykset valittivat Tukesin antamasta luvasta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, joka kumosi pikavauhtia (22.12.) Tukesin antaman luvan lainvastaisena.
Hallinto-oikeuden mukaan Tukes sovelsi asiaan virheellisesti kaivoslain viime kesäkuussa (2023) voimaan tullutta 169 §:n muutosta, jonka mukaan toimenpiteisiin voidaan ryhtyä valituksesta huolimatta.
Hallinto-oikeus katsoi, että malminetsintälupahakemus oli tullut vireille kaivoslain vanhan säännöksen aikana, jonka mukaan valitus estää malminetsintäluvan täytäntöönpanon.
SLL:n erityisasiantuntijan Natusen mukaan hallinto-oikeuden päätös ainakin viivästyttää malminetsinnän laajenemista suojellulle Viiankiaavalle.
– Malminetsintä voi viivästyä 2-4 vuotta ja mahdollisesti lupia ei enää myönnetä. Viivästys voi osaltaan estää ainutlaatuisia luontoarvoja uhkaavan kestämättömän kaivoshankkeen toteutumista, vastaa Natunen.
Kaivosyhtiö Anglo American Sakatin kommenttia toimitusjohtajan Pertti Lambergin mukaan kyseessä ovat vanhat lupahakemukset, joihin Tukes teki vasta nyt päätökset.
– Odotamme lupien käsittelyä oikeusasteissa ja lupaviranomaisen päätöksiä. Tällä aikaa saamme Sakatin kairaukset valmiiksi ja jatkamme malminetsintää voimassa olevilla malminetsintälupakohteilla, toteaa Lamberg.
Viiankiaapa on Euroopan suurimpiin kuuluva luonnontilainen suoalue
Sodankylän kunnassa sijaitseva Viiankiaapa on Natura 2000 -aluetta ja soidensuojelualuetta.
Kaivosyhtiö Anglo Americanilla on ennestään Viiankiaavalla Sakatti -niminen kaivoshanke Natura-alueella. Hankkeen nimi on otettu aapasuolla olevista Sakatti -nimisistä kumpareista ja lammesta. Kohteen malmivaroja on tutkittu kairauksin ja eri menetelmin toistakymmentä vuotta.
Yhtiön Sakatti -kaivoshankkeesta on tähän mennessä tehty ympäristövaikutusten arviointi. Kaivos tarvitsee valtioneuvoston poikkeusluvan Natura-suojelusta, jos katsotaan, että maanalainen kaivos heikentää suojeluarvoja. Myös soidensuojelulakia joudutaan muuttamaan, jos kaivos toteutetaan.
Yhtiö tähyää nyt Sakattia laajemmalle alueelle Viiankiaavalla. Se otaksuu suon alta kallioperästä löytyvän lisää kuparia ja nikkeliä.
Kairaukset sallitaan vain talvella roudan aikaan, jotta suojelluille luontoarvoille ja kasveille aiheutetaan vähiten vauriota. Talvisaikaan lumipeite vähentää raskaiden koneiden aiheuttamia suoalueen vaurioita.
Kaivosyhtiö on arvioinut ehtivänsä kairata yhdessä talvikaudessa 14 puolen kilometrin syvyistä reikää suohon.
Tukesin myöntämästä luvasta ilmenee, että kaivosyhtiö otaksuu alueella olevan kuparia, nikkeliä ja “arvometalleja”.