Kovien pakkasten seurauksena moni auto on hyytynyt matkalle. Käytännössä pakkanen on useimmiten tyhjentänyt autojen käynnistysakun, jolloin auto on tarvinnut joko apukäynnistystä tai hinauksen korjaamolle.
Ongelmia on ollut niin polttomoottoriautoissa kuin sähköautoissakin, kerrotaan muun muassa Oulun Hinauskeskuksesta. Polttomoottoriajoneuvoja on hinaukseen otettu enemmän jo senkin takia, että niitä on vielä liikenteessä sähköautoja enemmän.
Dieselautoissa kova pakkanen on aiheuttanut hankaluuksia polttoainejärjestelmissä dieselöljyn hyytymisen takia.
– Yötä päivää on jouduttu ajamaan ja paljon antamaan käynnistysapua, kertoo Oulun ja Meri-Lapin alueella toimivan Hinaus-Hartikaisen toimitusjohtaja Kaisu Hartikainen.
Hartikainen kertoo, että pakkaset tuovat kiireitä aina, mutta tällä kertaa pakkaset ovat paukkuneet normaalia kovempina, mikä on myös näkynyt tavallista kovempana kysyntänä.
Matkan keskeytyminen on näkynyt myös Autoliiton tiepalvelussa, jossa avunpyyntöjen määrä lähti lisääntymään heti maanantaina. Suurin avunpyyntöjen piikki koettiin kuitenkin uudenvuodenpyhien jälkeen tiistaina.
– Maanantaina meidän tiepalvelukeskukseemme tuli noin tuhat puhelua, joista kuusisataa johti avustukseen paikan päällä. Määrä on nelinkertainen normaaliin verrattuna, Autoliiton hinausverkostosta vastaavan AL-palvelut Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Lehtinen kertoo. Hänen mukaansa tiistaina avunpyyntöjä oli jo heti aamusta lähtien satoja.
Kainuussa töitä riitti koko päiväksi
Kainuussa töitä riitti koko tiistaiksi, kertoo Ravexin yrittäjä Kristian Niemelä.
Hinausautolle oli kysyntää aamukuudesta iltakymmeneen. Niemelä ei osaa arvioida, että jatkuuko sesonki näin kiireisenä myös muina pakkaspäivinä.
– Tällainen keli on aika tappava kaikelle kalustolle. Kaikenlaista on teknisestä viasta lämpöongelmiin, jopa ylikuumenimisiin. Suurimmaksi osaksi tietysti on, että virta ei riitä tai webasto on tyhjentänyt akut.
Juttuun lisätty 2.1.2024 kello 22.26 Kainuun tiedot.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.