Sulkava lähettää kaksi kunnanjohtajan virkaa hakenutta soveltuvuuskokeisiin

Kunnanjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä haastatteli keskiviikkona kuusi hakijaa. Loppusuoralle edenneillä on aiempaa kokemusta kunnanjohtajan tehtävistä.

Kannonkosken kunnanjohtaja Sakari Varala istuu työhuoneessaan tietokoneen ääressä ja katsoo hymyillen kameraan silmälasit otsallaan.
Loppusuoralle valintaprosessissa edennyt Sakari Varala on toiminut aiemmin Kannonkosken kunnanjohtajana. Arkistokuva. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Jaakko Palvaila

Sulkavan uuden kunnanjohtajan valinta on edennyt loppusuoralle.

Valintaa valmisteleva työryhmä haastatteli keskiviikkona kuusi hakijaa ja päätti lähettää heistä kaksi soveltuvuuskokeisiin. Kärkikaksikkoon etenivät tradenomi Sakari Varala sekä yleisesikuntaupseeri, MBA Jari Salonen.

Varala toimi aiemmin keskisuomalaisen Kannonkosken kunnanjohtajana, mutta erosi tehtävästä marraskuussa 2022 vain reilun vuoden jälkeen.

Salonen puolestaan toimii tällä hetkellä virkaatekevänä kunnanjohtajana eteläpohjalaisessa Soinissa. Kunnan hallintojohtajan tehtävässä työskentelevä Salonen haki myös Soinin vakituiseksi kunnanjohtajaksi, mutta jäi kunnanjohtajakilvassa toiseksi.

Sulkavan aiempi kunnanjohtaja Juho Järvenpää aloitti vuodenvaihteessa Mäntyharjun kunnanjohtajana.

Aiheesta uutisoi aiemmin sanomalehti Itä-Savo.