Mikkeli myi osan energiayhtiöstään sijoittajille – nyt yhtiö hakee lupaa jättilainan nostamiseen

Mikkelin aiemmin yksin omistama Etelä-Savon Energia on saamassa omistusjärjestelyiden yhteydessä niskoilleen lähes 180 miljoonan euron velat.

Pursialan voimalaitos Mikkelissä.
Etelä-Savon Energian Pursialan voimalaitos tuottaa kovilla pakkasillakaukölämpöä ja sähköä täydellä höyryllä. Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Petri Vironen

Talousvaikeuksissa oleva Mikkeli päätti marraskuussa myydä 49 prosentin vähemmistöosuuden energiayhtiöstään brittiläiselle Aberdeenille. Yhtiö on noin 500 miljardin euron sijoitussalkullaan Euroopan suurimpia sijoitusyhtiöitä.

Mikkeli saa kaupassa 130 miljoonaa euroa. Lisäksi osapuolet sopivat ylimääräisestä osingonjaosta, jossa molemmat saavat vajaat 30 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö maksaa kaupungille vanhan vajaan 30 miljoonan euron lainansa.

Osa kauppaa sovittiin myös energiayhtiön uudelleenrahoituksesta, jonka kilpailuttamisesta vastaa ostaja.

Koska kaupan käytännön järjestelyt ovat kesken, joutuu uusista lainoista päättämään yhtiön vanha hallitus. Uusi hallitus nimetään myöhemmin.

Etelä-Savon Energian hallitus hakee nyt lupaa nostaa 176,5 miljoonan euron laina. Yhtiön hallitus katsoo, että kyseessä on niin merkittävä järjestely, että se haluaa kaupunginhallitukselta luvan konserniohjeen perusteella etukäteen.

Laina käytetään entisten lainojen sekä ylimääräisten osinkojen maksuun. Lisäksi noin 30 miljoonalla eurolla varaudutaan rahoittamaan tulevia investointeja.

Rahoituksen kilpailuttamisen on toteuttanut Aberdeenin pyynnöstä Danske Bank. Ne esittelevät järjestelyä kaupunginhallitukselle maanantaina.

Tiettävästi kyse on niin sanotusta bullet-lainasta, josta maksetaan ainoastaan korkoa.

Kaupunginjohtaja Janne Kinnusen päätösehdotuksessa kaupunginhallitus ohjeistaisi ESEn hallitusta hyväksymään rahoitusjärjestelyn.