Tampereen henkilöratapihan suurhanke alkaa – varsinainen rakentaminen käyntiin aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella

Tämä vuosi on vielä näkymättömän työn vaihetta. Valmistuttuaan uusi ratapiha helpottaa matkustamista, mutta sitä ennen aseman lähistöllä riittää liikennejärjestelyjä.

Kuvassa on Tampereen ratapiha kesäkuussa 2020. Etäällä näkyvät hotelli Torni ja Luminary-tornitalo.
Nykyinen ratapiha etelästä eli Areenan suunnasta katsottuna. Arkistokuva. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Jouni Tanninen

Tampereen henkilöratapihan uusiminen alkaa tammikuussa. Varsinaisiin rakennustöihin päästään kuitenkin aikaisintaan vuoden kuluttua.

Tämän vuoden kuluessa muun muassa hankkeen sisältöä, aikatauluja sekä töiden järjestystä täsmennetään tulevan palveluntuottajan kanssa.

Neljä siltaa menee uusiksi, yksi matkustajalaituri lisätään ja ratikkapysäkiltä kulkeminen juniin tehdään mahdollisimman helpoksi. Ratapihan tekniikka uusitaan.

Väyläviraston mukaan matkustajan kannalta suurin muutos on se, että matkaketjut kaupungin sisäisestä liikenteestä valtakunnalliseen rataverkkoon paranevat.

On selvä, että urakka vaikuttaa Tampereen kaupunkikeskustan liikenteeseen paljon. Hankkeessa luvataan panostaa työmaa-aikaisten liikennejärjestelyjen suunnitteluun.

Henkilöratapihaa rakentaa allianssi, jossa mukana ovat esimerkiksi Väylävirasto, Tampereen kaupunki ja keväällä valittava palveluntuottaja.

Työn arvioidaan kestävän neljästä kuuteen vuotta. Valmista voi odottaa tämän arvion perusteella vuosien 2029–2030 vaiheilla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.