Itsensä haastaminen, seikkailunhalu ja kiinnostus arktiseen luontoon.
Muun muassa nämä asiat saivat kolme suomalaista miestä lähtemään 1 130 kilometrin hiihtomatkalle kohti etelänapaa.
Uteliaisuuden lisäksi tällaisen matkan toteuttamiseen on tarvittu noin vuoden valmistautuminen fyysisesti ja henkisesti.
Pelkästään Etelämantereelle pääsemiseen miesten on pitänyt pistää pöytään kymmeniätuhansia euroja.
Retkikuntaa johtaa nurmijärveläinen naparetkeilijä Poppis Suomela, joka on myös aiemmin hiihtänyt etelänavalle vuonna 2008. Ensikertalaisina mukana ovat helsinkiläiset Kustaa Piha ja Anders Brotherus.
Suomela vastaa Ylelle satelliittipuhelimella Etelämantereelta lounasaikaan. Miesjoukolle on reissussa maistunut esimerkiksi kotiruoka, joka on kuivattu jo Suomessa.
Matkan pituus on kuin suksisi Suomen päästä päähän.
Hyytävä kylmyys on koetellut myös Pohjolassa. Tammikuun alussa Suomessa oli paikoin jopa kylmempää kuin etelänavalla.
Etelämantereella lämpötilat ovat vaihdelleet -15:n ja -40 asteen välillä. Suomelan mukaan kokemus kylmyydestä on kuitenkin erilainen, sillä jäätiköllä on jatkuva tuuli.
– Se tekee tunteen kuin olisi -40 astetta.
Retkikunta on hiihtänyt tähän mennessä yli 50 päivää, ja he saapuvat viikon sisällä päämääräänsä. Haastatteluhetkellä jäljellä oli enää alle 170 kilometriä.
Matkan pituus uuvuttaa
Poppis Suomela kertoo, että rankinta matkassa on sen pitkä aika. Viidenkymmenen päivän aikana on ollut vain muutama taukopäivä, ja liikkeessä ollaan kymmenisen tuntia päivässä.
– Tämä on arkista elämäämme retken aikana ja pyrimme tekemään sen mukavaksi. Silti joka päivä pitää nousta ja hiihtää, mikä on myös henkisesti uuvuttavaa.
Suomelan mukaan hyvä porukka ja valmistautuminen ovat kannatelleet matkan aikana. Yllättäviä kohokohtia ovat olleet satunnaiset kohtaamiset muiden retkikuntien kanssa.
– Ne ovat olleet yllättäviä ja kivoja kohtaamisia, kun vaihdetaan keskellä jäätikköä kuulumisia ja sen jälkeen jatketaan omia reittejä.
Alkuviikosta retkikunta auttoi kokenutta brittiläistä naparetkeilijää, joka oli saanut kämmenpohjaansa ison avohaavan. He ompelivat kämmeneen paikallispuudutuksella kolme tikkiä, ja hiihtäjä pystyi jatkamaan matkaansa.
Suomela arvioi, että hiihtäjien määrä on pysynyt samanlaisena. Hänen mukaansa vuosittain noin 5–15 retkikuntaa maailmalta tavoittelee etelänapaa.
Alla olevassa kartassa näkyy hiihtomatkan alkupiste Hercules Inlet.
Satelliittiseurannan perusteella jään määrä Etelämantereella on vaihdellut huomattavasti viime vuosikymmeninä, mutta trendi on ollut vähenevä.
Suomelan mukaan keskellä jäätikköä ei huomaa muutoksia ympäristössä, mutta reuna-alueilla se on nähtävissä. Jokainen vuosi on myös erilainen sääolosuhteiltaan.
Navalle päästyään retkikunta ottaa ainakin kuvia Suomen lipun kanssa. Tämän jälkeen takaisin palataan lentokoneella Union Glacierin perusleiriin ja sieltä Chileen.
Ensimmäisenä mielessä ovat perusasiat.
– Luulen, että uni on ensimmäisenä mielessä. Sitten on kiva syödä, vaikka olemme syöneet myös hyvin täällä. Mielessä ensimmäisenä ovat myös soitot kotiin tutuille ja läheisille.