Osuuskauppa Hämeenmaa aloittelee Orimattilan S-Marketin laajennusta

Remontti on alkanut rakennuksen ulkopuolelta ja pääsee täyteen vauhtiin keväämmällä.

autot ajavat kadulla, jonka varrella kauppoja
S-Market sijaitsee Orimattilan pääkadulla Erkontiellä. Arkistokuva kesältä 2021. Kuva: Petri Niemi/Yle
  • Sini Ojanperä

Osuuskauppa Hämeenmaa käynnistelee S-Marketin laajennusta Prismaksi Orimattilassa. Hanke alkoi tammikuun toisella viikolla lastauslaiturin uudistuksella, Hämeenmaa kertoo tiedotteessaan.

Osuuskaupan mukaan laajennusremontti pääsee kunnolla vauhtiin huhtikuun alussa. Muutostyöt kaupan sisä- ja ulkopuolella kestävät koko tämän vuoden.

Kauppa on tarkoitus avata Prismaksi laajennettuna pääsiäiseksi 2025.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.