Sotkamolainen monimetalliyhtiö Terrafame hakee uutta toimitusjohtajaa, Joni Lukkaroinen jättää tehtävänsä

Yhtiön hallitus on arvioinut, että yhtiön vieminen seuraavaan kehitysvaiheeseen edellyttää myös uudenlaista toimitusjohtajaa.

Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen on tyytyväinen ympäristöluvan uusimiseen.
Joni Lukkaroinen Terrafamen kaivosalueella. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle
  • Tanja Heikkonen
  • Sanna Kähkönen

Sotkamossa sijaitsevan monimetalliyhtiö Terrafame Oy:n hallitus ja yhtiön toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen ovat sopineet, että Lukkaroinen jättää tehtävänsä.

Lukkaroinen on toiminut Terrafamen toimitusjohtajana vuodesta 2016. Hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratian mukaan keskustelu on ollut yhteinen.

Lukkaroisen työpanosta Ratia arvioi erinomaiseksi.

– Lukkaroinen on tehnyt yhtiön eteen erittäin erinomaista työtä. Kahdeksaan vuoteen on kuulunut kaivoksen ylösajo ja viimeisten vuosien aikana akkukemikaalitehdasprojektin ylösajo. Nyt on oikein hyvä vaihe tarkastella toimitusjohtajakysymystä.

Väistyvän toimitusjohtajan Joni Lukkaroisen mukaan tavoitteet, jotka yhtiössä asetettiin hänen aloittaessaan toimitusjohtajana vuonna 2016 liittyivät tuotannon ylösajamiseen ja ympäristö- ja työturvallisuuden varmistumiseen. Hänen mukaansa ne ja aikataulu ovat pitäneet.

– Matkan varrella teimme ison strategisen suunnanmuutoksen akkukemikaaliliiketoimintaan. Kaikkinensa tämä oli mielenkiintoinen haaste. Nyt on hyvä hetki tehdä tilaa uudelle strategialle ja vetäjälle.

Uusi suunta edellyttää uutta johtajaa

Terrafamen vieminen seuraavaan kehitysvaiheeseen edellyttää Ratian mukaan uudenlaista toimitusjohtajaa.

– Markkinatilanne ja uudet markkinat edellyttää vahvaa kaupallista ja teollista osaamista, tähän tilanteeseen tarvitaan uudenlainen toimitusjohtaja.

Terrafame on Ratian mukaan siirtymässä seuraavaan kehitysvaiheeseen, jossa yhtiöstä tulee eurooppalaisen autoteollisuuden toimittaja. Asiakaspiirissä toimiminen edellyttää vahvaa markkinaosaamista ja teollista taustaa.

– Terrafamella on yksi maailman suurimpia akkukemikaalituotantolinjoja ja tuotteen myyminen pitkäaikaisin sopimuksin autoteollisuuteen on avainsemassa. Akun valmistuksen tuotantoketju on aika pitkä, ja me olemme siinä alkupäässä. On tärkeää, että meillä on hyvät ja toimivat suhteet tämän arvoketjun eri toimijoihin.

Toimitusjohtajaksi etsitään suomalaista

Sivuun siirtyvä toimitusjohtaja aikoo jatkossa keskittyä hiihtämiseen Vuokatissa.

– Aion nauttia erittäin kauniista suomalaisesta talvisäästä. Kahdeksan vuotta olemme asuneet täällä ja harmittavan vähän on ollut aikaa nauttia näistä maisemista. Toivottavasti nyt on.

Yhtiön tiedotteen mukaan hallitus on nimittänyt Terrafamen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Seppo Voutilaisen. Voutilainen aloittaa tehtävässä välittömästi.

Voutilainen on toiminut syyskuusta 2020 lähtien Terrafamen johtoryhmän jäsenenä ja tuotantojohtajana, jossa roolissa hän jatkaa väliaikaisen toimitusjohtajuuden ohella.

Terrafamen hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

– Pyrimme löytämään tehtävään suomalaisen henkilön ja häntä haetaan Suomesta, että ulkomailta, sanoo Ratia.

17.1. kello 15.02 Täydennetty juttua Joni Lukkaroisen kommenteilla.