Ostajat ryntäsivät yhtäkkiä asuntomarkkinoille: ”Myyjien pitäisi herätä, sillä tarjonnasta on tulossa pulaa”, patistelevat välittäjät

Suosituimpia perheasuntoja kysytään jo siihen tahtiin, että välittäjiltä uhkaa tarjonta loppua. Myös hinnoissa nähdään toipumista.

Kiinteistönvälittäjä esittelee myynnissä olevaa kerrostaloasuntoa.
Suomen Kiinteistövälittäjät SKVL:n valtakunnallisen kyselyn mukaan näytöissä käy taas väkeä ja ostoaikeet ovat korkealla. Kiinnostusta on etenkin perheasuntoja kohtaan, jos ne on hyväkuntoisia ja hyvällä sijainnilla. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Minna Pantzar

Asuntokaupan horros on tältä erää ohi arvioivat asuntokaupan asiantuntijat.

Ostajien kiinnostus asunnon ostamiseen on nyt korkealla. Tuoreen kyselymme mukaan ostoaikomuksissa on tapahtunut vuodenvaihteessa koko mittaushistorian suurin käänne, sanoo Suomen Kiinteistövälittäjien SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Tämä näkyy siinä, että näytöillä käy taas väkeä.

– Välittäjien mukaan ostajat ovat erittäin motivoituneita ja haluavat tehdä päätöksiä. He tulevat näytöille ja käyvät katsomassa vaihtoehtoja. Nyt ennemminkin pitäisi herätellä myyjiä, Mannerberg sanoo.

Kysyntää on etenkin perheasunnoista.

– Kyllä, hyvistä perheasunnoista hyvillä sijainneilla alkaa olla jo pulaa. Nyt olisi hyvä hetki pistää asunto myyntiin, jos sellaista on harkinnut. Kun on paljon kysyntää, niin myös hinnoissa voi tulla jonkun verran nousua, Mannerberg jatkaa.

Myös pieniä asuntoja ostetaan jälleen, mutta lähinnä vanhemmista kohteista. Uusien kerrostaloasuntojen kauppa on yhä heikkoa. Syynä on niiden muita korkeampi hinta.

Asuntokaupan viriäminen kohdistuu kuitenkin lähinnä kasvukeskuksiin.

– Erityisesti Helsinki, Espoo, Vantaa ja Tampere ovat nyt heränneet ja näkymät näillä alueilla ovat vahvat. Toisaalta Itä-Suomessa ja Etelä-Savossa on ollut hiljaisempaa. Missä on vähemmän työpaikkoja ja ihmisiä, niin tietysti on vähemmän myös kysyntää, Mannerberg sanoo.

Vanhojen asuntojen kauppamäärissä lähestytään 2010-luvun loppuvuosien tahtia.

– Kerrostaloasunnoista tehtiin ennen koronaa noin 2 500 kauppaa kuukaudessa. Vuonna 2021 eli huippuvuonna käytiin jopa 3 500 asunnossa kuukaudessa ja nyt ollaan noin 2 300 asunnon kuukausitahdissa. Tästä puuttuu uudiskohdekaupat, joiden osuus oli noin 10–15 prosenttia kokonaisvolyymista parhaimmillaan. Niillä ei käy kauppa vieläkään, Mannerberg sanoo.

Kiinteistövälittäjät ennustavat, että omakoti-, pari- ja rivitalojen kauppamäärät kasvavat tänä vuonna viime vuodesta noin 5–10 prosenttia. Hintojen nousua ei ennusteta muuta kuin kysytyimpiin uudehkoihin pientaloihin.

Vanhojen kerrostaloasuntojen kaupassa odotetaan myös maltillista nousua koko vuodelle ja hinnoissa pientä 1–3 prosentin kasvua lähinnä Helsingin kantakaupungissa ja Espoossa.

– Selvää on, että niihin vuoden 2021 huippulukemiin hinnoissa ei tulla missään asuntotyypeissä pääsemään. Se täytyy nyt muistaa asuntoaa myyvienkin. Silloin oli hyvin poikkeuksellinen tilanne ja hinnat nousivat vähän keinotekoisestikin, sanoo Mannerberg.

Selvempi hintakorjaus vasta loppuvuonna

Asuntolainoittaja Hypossa ollaan samoilla linjoilla.

– Ennusteeni tälle vuodelle on, että asuntokauppa elpyy ja loppuvuotta kohti mennessä hintapyyntöjä aletaan tarkastella ylöspäin. Hintojen nousua tässä vaiheessa rajoittaa etenkin uudiskohteiden runsas tarjonta ja sen tulpan purkamiseen menee aikaa, sanoo Hypon ekonomisti Juho Keskinen.

Keskinen ennustaa hintojen palaavan vuoden takaisille tasoilleen.

– Ennusteeni mukaan asuntojen hinnat palautuisivat tämän vuoden lopussa suunnilleen samalle tasolle kuin ne olivat viime vuoden eli 2023 alussa. Tämä tarkoittaa jo selvää korjausliikettä ylöspäin.

Asuntokaupan elpymistä Keskinen perustelee korkokäänteellä ja inflaation hidastumisella.

– Korontarkistuspäivät alenevien korkojen maailmassa helpottavat monen perheen arkea. Palkansaajien ostovoima on kääntynyt tuntuvaan kasvuun, ja eläkkeet erkanevat inflaatiosta vieläkin nopeammin, koska hallituksen indeksijäädytys ei koske eläkeläisiä, Keskinen sanoo.

Hän pitää myönteisenä myös sitä, että ensiasunnonostajien ASP-järjestelmää uudistetaan joustavammaksi korvauksena varainsiirtoverosta.

Sysäys asuntokaupoille tapahtui viime vuoden lopulla, kun korkojen nousu pysähtyi ja alkoi kääntyä alaspäin. Vauhtia päätöksentekoon antoi myös hallituksen päätös laskea varainsiirtoveroa. Vuoden alusta varainsiirtoveron piiriin tulivat myös ensiasunnonostajat.

Taloudessa tiedossa nollakelit

Riskin asuntokauppanäkymälle muodostavat vaimeat talousnäkymät.

– Kuluttajien luottamus on pysynyt aika alhaisena. Rakennusalan konkurssien leviäminen muille aloille on uhka ja luo epävarmuutta työmarkkinoille. Suomen talous on myös herkkä sille miten tärkeimmillä kauppakumppaneilla menee, Keskinen sanoo.

Hypon suhdannekatsauksen perusteella Suomi tarpookin kuluvan vuoden ”sohjossa”.

– Suomen talouden pakkasjakso ja taantuma kääntyy tänä vuonna nollakeliksi, joka ei torppaa palvelualojen työllisyyttä, mutta hyydyttää teollisuuden vetoa ja lamaannuttaa rakennusalan suhdanteen, Keskinen tiivistää.

Asuntokaupassa eletään rohkeiden tarjousten aikaa. Pari vuotta asuntokauppaa tehtiin koronan vauhdittamana, jopa yli pyyntihintojen. Viime syksynä mentiin toiseen äärilaitaan. Kiinteistönvälittäjät puhuivat jopa lähes puolen hinnan tarjouksista, kertoi Yle Pirkanmaa syyskuussa 2023.