Yhdysvaltain entistä ja mahdollisesti myös tulevaa presidenttiä Donald Trumpia vastaan on nostettu lukuisia syytteitä. Ne kohdistuvat yhtä lailla hänen presidenttikautensa tekemisiin kuin myös yksityiselämään ja toimintaansa liikemiehenä.
Tässä artikkelissa käymme läpi tärkeimmät häneen kohdistuvat syytteet.
Osa presidenttiajan rikosepäilyistä on tutkinnassa liittovaltiotasolla, toiset osavaltiotasolla. Tämä on merkittävä ero. Mikäli Trump valitaan uudelleen presidentiksi, hän voi periaatteessa määrätä oikeusministerinsä lopettamaan häneen kohdistuvat liittovaltiotason tutkinnat.
Osavaltioiden oikeuslaitoksiin presidentin valtaoikeudet eivät kuitenkaan yllä, kertoo uutiskanava CNN.
Trumpin taktiikka oikeudenkäynneissä on viivyttää niitä kaikin keinoin, jotta hänet valittaisiin presidentiksi ennen tuomioita. Yhdysvaltain oikeusministeriön linja on ollut, ettei istuvaa presidenttiä voida tuomita rikoksista.
Yhdysvaltain korkeimmalla oikeudella on laajat valtaoikeudet ottaa tapauksia päätettäväkseen. Todennäköisesti hänen presidenttiaikaisesta toiminnasta alkunsa saaneet tapaukset päätyvät korkeimpaan oikeuteen riippumatta alempien oikeusasteiden ratkaisuista.
Trump on kiistänyt kaikki syytökset ja sanoo niiden olevan hänen poliittisten vastustajiensa ajojahtia.
Trumpin presidenttikampanjaan ja hänen suosioonsa syytteillä ei näytä olevan vaikutusta. Hänen kannattajilleen syytteet ovat vain lisätodiste hänen joutumisestaan poliittisen ajojahdin uhriksi. Kyselyjen mukaan osalle republikaaneista rikostuomio olisi kuitenkin peruste olla äänestämättä häntä.
1. Liittovaltion syyte yrityksestä muuttaa vaalien tulos
Mistä on kysymys?
Vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeen Trump kieltäytyi hyväksymästä tappiotaan. Trumpin kannattajat rynnäköivät väkivaltaisesti 6. tammikuuta 2021 kongressirakennukseen yrittäen estää vallanvaihtoseremonian.
Liittovaltion syyttäjän mukaan Trump esitti valheellisia väitteitä vaalien väärentämisestä, yritti saada osavaltioiden valitsijamiehiksi vääriä henkilöitä ja painosti varapresidentti Mike Penceä keskeyttämään vaalien tuloksen julkistamisen.
Trumpia vastaan on nostettu useita syytteitä yrityksestä estää hallinnon toiminta.
Mitä Trumpille voi seurata?
Syytteet ovat erittäin vakavia ja niistä voi seurata enimmillään jopa 20 vuoden vankeustuomion.
Trumpin puolustus on vedonnut siihen, että hänellä oli presidentille kuuluva syytesuoja rikossyytteitä vastaan. Syytesuojan olemassaoloa pohditaan nyt alemmassa oikeusasteessa, ja asia edennee korkeimpaan oikeuteen.
Oikeudenkäyntiä johtava erikoissyyttäjä Jack Smith on pyytänyt tuomioistuimilta pikaisia ratkaisuja syytesuojan olemassaolosta, sillä se muuttaisi entisen presidentin oikeudellisen aseman täydellisesti.
2. Liittovaltion syyte salaisten asiakirjojen laittomasta hallussapidosta
Mistä on kysymys?
Alkuvuodesta 2021 julkisuuteen tuli, että Trump säilytti asunnollaan Floridan Mar-a-Lagossa laatikoittain salaiseksi julistettuja asiakirjoja. Häntä vastaan on nostettu syyte valtiosalaisuuksien laittomasta hallussapidosta.
Lisäksi Trumpin epäillään yrittäneen estää hallinnon edustajia niiden saamiseksi takaisin. Hänen avustajansa oli yrittänyt tuhota valvontakameroiden tallenteita.
Trump sanoo hänellä olleen entisenä presidenttinä oikeus pitää asiakirjoja hallussaan.
Mitä Trumpille voi seurata?
Valtiosalaisuuksien luvattomasta hallussapidosta voi seurata enimmillään kymmenen vuoden vankeustuomio. Jokaisesta tuomiosta voidaan antaa erillinen vankeusrangaistus, ja Trumpia vastaan syytteitä on nostettu yli 30.
Tuomioiden yhteenlaskemista koskeva lainsäädäntö on hyvin monimutkainen, joten ennakkoon on vaikea sanoa, millainen rangaistus olisi, jos hänet tuomittaisiin.
3. Georgian osavaltion syyte yrityksestä muuttaa vaalien tulos
Mistä on kysymys?
Trumpia vastaan on nostettu syyte Georgian osavaltiossa yrityksestä muuttaa vaalitulos.
Syyttäjä on käyttänyt Georgian väljää rikoslakia, joka antaa laajat valtuudet järjestäytyneen rikollisuuden tuomitsemiseen.
Trumpin syytetään muun muassa yrittäneen vaihtaa Georgian osavaltion vaaleilla valitut valitsijamiehet omiin republikaanisiin valitsijamiehiinsä. Tunnetuksi on tullut myös hänen puhelunsa Georgian johtavalle virkamiehelle, jossa hän vaati ”löytämään äänet”, joilla hän voittaisi vaalit.
Trumpin ongelma on myös, että jo kolme hänen entistä lakimiestään on luvannut todistaa asiasta oikeudessa.
Mitä Trumpille voi seurata?
Syytteet ovat raskaita. Jo pelkästään järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan lain rikkomisesta seuraa 5 - 20 vuoden vankeustuomio.
4. New Yorkin osavaltion syyte aikuisviihdetähdille maksettujen korvausten pimittämisestä
Mistä on kysymys?
Donald Trumpilla on ollut 2000-luvun alussa avioliiton ulkopuoliset suhteet aikuisviihdetähtien Stormy Danielsin ja Karen McDougalin kanssa. Trumpin silloinen lakimies Michael Cohen järjesti naisille 130 - 150 000 dollarin korvaukset, jotta he eivät kertoisi suhteista.
Trumpin yhtiö maksoi kustannukset Cohenille merkiten ne oikeuskuluiksi ja bonuksiksi.
Trumpia vastaan on nostettu kaikkiaan 34 syytettä yrityskirjanpidon väärentämisestä.
Mitä Trumpille voi seurata?
Jos syyttäjät voivat todistaa, että väärentäminen tehtiin toisen rikoksen peittämiseksi, rangaistuksena voi olla jopa neljä vuotta vankeutta.
Syyttäjät eivät ole täsmentäneet, mitä rikoksia mahdollisesti peiteltiin. Oikeuden asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että kyseessä voivat olla vaalikampanjoiden rahoitusta koskevat lait tai veropetos.
5. New Yorkin osavaltion kanne Trump-yhtiöiden omaisuuden paisuttelusta
Mistä on kysymys?
New Yorkin osavaltio syyttää Trumpin yritysrypästä Trump Organizationia omaisuuden paisuttelusta. Sen tarkoituksena oli syytteen mukaan saada yritys näyttämään todellisuutta vakavaraisemmalta, jolloin se sai pankeilta edullisia lainoja ja vakuutusyhtiöiltä edullisia vakuutuksia. Syyttäjän arvion mukaan Trump Organizationin arvoa kasvatettiin keinotekoisesti 3,6 miljardia dollaria.
Oikeudenkäyntiä johtava tuomari Arthur Engoron on jo esipäätöksessään todennut Trumpin syyllistyneen petokseen. Trump on valittanut päätöksestä.
New Yorkin lain mukaan tuomari ratkaisee asian itse, eikä oikeudenkäynnissä ole valamiehistöä. Jos Trump häviää jutun, hän valittanee asiasta.
Trumpin mukaan kyseessä on demokraattituomarien juoni hänen presidenttiehdokkuutensa häiritsemiseksi.
Mitä seurauksia Trumpille voi tulla?
New Yorkin osavaltio vaatii Trump Organizationilta 370 miljoonan dollarin korvauksia.
Trump saattaa myös saada liiketoimintakiellon New Yorkin osavaltioon. Hän joutuisi mahdollisesti jopa luopumaan Trump Tower -pilvenpiirtäjästä.
Syytteessä ovat myös hänen poikansa Donald Jr. ja Eric.
6. Korvaussumma seksuaalisen häirinnän uhrille
Mistä on kysymys?
Liittovaltion oikeus aloitti tällä viikolla käsittelyn, jossa ratkaistaan, kuinka paljon Trumpin on korvattava toimittaja E. Jean Carrollille kunnianloukkauksesta ja tulonmenetyksistä.
Trump todettiin jo viime vuonna päättyneessä oikeudenkäynnissä syylliseksi Carrollin seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuonna 1996. Trump joutui maksamaan viiden miljoonan dollarin korvaukset.
Trump on kuitenkin jatkanut Carrollin syyttelyä valehtelijaksi. Carroll katsoo tämän kunnianloukkaukseksi. Hän sanoo myös menettäneensä paljon tuloja.
Mitä seurauksia Trumpille voi tulla?
Oikeuden tehtävänä on ainoastaan määritellä, miten Trump korvaa tekonsa Carrollille.
Carroll vaatii ainakin kymmenen miljoonan dollarin korvauksia ja lisäksi suurta sakkorangaistusta Trumpille.
Lisätietoa oikeusjutuista uutistoimisto AP:n koosteessa.
Mitä ajattelet Trumpin lukuisista oikeusjutuista?