Kansainvälinen lehdistö ennustaa Aki Kaurismäen elokuvalle Oscar-ehdokkuutta

Ennakkoveikkailuissa Kuolleet lehdet on vahvoilla, kun Oscar-ehdokkuudet kerrotaan tänään tiistaina. Kysymyksessä olisi kaikkien aikojen toinen ehdokkuus pitkälle suomalaiselokuvalle.

Alma Pöystin ja Jussi Vatasen roolihahmot kättelevät elokuvateatterin edustalla elokuvassa Kuolleet lehdet.
Kuolleet lehdet on saanut paljon kansainvälistä näkyvyyttä, mikä on elintärkeää mahdollista Oscar-ehdokkuutta ajatellen. Kuva: Malla Hukkanen
  • Mattias Mattila

Aki Kaurismäen ohjaama elokuva Kuolleet lehdet kilpailee pian parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnosta, jos kansainvälistä lehdistöä ja elokuvasivustoja on uskominen.

Oscar-ehdokkaat julkistetaan tänään tiistaina kello 15.30 Suomen aikaa.

Alma Pöystin ja Jussi Vatasen tähdittämälle elokuvalle Oscar-ehdokkuutta povaa muun muassa arvostettu yhdysvaltalaisjulkaisu, viihdealaa läheltä seuraava Variety. Kuolleet lehdet nostettiin viiden varsinaiseksi ehdokkaaksi päätyvän elokuvan joukkoon viikko sitten torstaina julkaistussa jutussa.

Toinen alan merkittävimmistä äänitorvista, Hollywood Reporter, ei tosin vielä joulukuun lopulla osannut sanoa Kuolleiden lehtien kohtalosta, vaan sijoitti Kaurismäen elokuvan epävarmojen joukkoon.

Los Angeles Times julkisti omat ehdokasveikkauksensa viime vuoden marraskuussa – siis jo ennen kuin Yhdysvaltain elokuva-akatemia laati viidentoista elokuvan lyhytlistan kaikista kilpailuun lähetetyistä elokuvista – ja mukana listalla komeilee suomalaiselokuva Kuolleet lehdet.

The Zone of Interest Isosta-Britanniasta on kategorian kärjessä yhdessä suomalaiselokuvan, oudon ohjaajan Aki Kaurismäen Kuolleiden lehtien kanssa, oli toimittaja Tim Cogshellin suomalaisittain innostusta herättävä tuomio lehdessä.

Aki Kaurismäkeä naurattaa, katsoo kädet polvilla.
Pitkä suomalaiselokuva on ollut Oscar-ehdokkaana vain kerran aiemmin, Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä vuodelta 2002. Ohjaaja ei tuolloin osallistunut gaalaan Los Angelesissa, eikä aio osallistua nytkään, vaikka kutsu kävisi. Kuva: Katriina Laine / Yle

Holokaustia poikkeavalla näkökulmalla tarkasteleva The Zone of Interest on parhaan kansainvälisen elokuvan kategorian ylivoimainen ennakkosuosikki. Englantilaisohjaaja Jonathan Glazerin saksankieliselle elokuvalle povataan ehdokkuuksia ja jopa menestystä myös muissa kuin kansainvälisen elokuvan palkintokategorioissa.

The Zone of Interestin ehdokkuutta niin ikään varmimpana pitää Hollywood-aiheisia todennäköisyyksiä laskeva Gold Derby, mutta myös Kuolleet lehdet komeilee listan kärkipäässä. Sillä on sivuston mukaan kolmanneksi parhaat mahdollisuudet päätyä Oscar-ehdokkaaksi viidentoista elokuvan lyhytlistalta.

Laadun lisäksi tärkeintä on näkyvyys, ja sitä Kuolleilla lehdillä riittää

Kuolleiden lehtien mahdollisuuksiin uskoo vakaasti myös Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin toiminnanjohtaja Anna Möttölä.

– Sanotaan näin, että olisi yllätys, jos Kuolleet lehdet ei päätyisi ehdokkaaksi. Suomalaistenkin lasien läpi katsottuna on valtava etu, että elokuvan kansainvälinen näkyvyys on ollut niin suurta ja siitä pidetään kovasti.

Lopulta kyse on myös elokuvien ympärille rakennetuista kampanjoista, jotka ovat parhaillaan päällä, Möttölä huomauttaa.

– Kysymys on nykyään ennen kaikkea siitä, että saa ihmiset tietoiseksi elokuvasta ja katsomaan sen.

Alma Pöystin Golden Globe -gaalapuvun on suunnitellut Anne-Mari Pahkala.
Kuolleita lehtiä tähdittävä Alma Pöysti loisti Golden Globen punaisella matolla tammikuun alkupuolella. Hän oli ehdolla musikaalin ja komedian parhaan naispääosan kategoriassa Hollywood-tähtien rinnalla. Kuva: Michael Tran/ AFP/ Lehtikuva

Varmaksi ei mitään voi vielä kuitenkaan julistaa, sillä juuri parhaan kansainvälisen elokuvan kategoria on kaikista palkintokategorioista se arvaamattomin.

– Jos lyhytlistalla on mukana elokuvia, joilla on nostaa kampanjan aikana esiin poikkeuksellinen ja kiinnostava narratiivi, pelkästään sellaisen avulla voi päätyä suosikkien ohi ehdokkaaksi, Möttölä huomauttaa.

Entä millaisen painoarvon Möttölä on valmis antamaan Kuolleiden lehtien kannalta suotuisille kertoimille kansainvälisessä lehdistössä?

– Kyllä ne aika luotettavia listoja ovat. Kysymys ei ole pelkästään mielipiteistä, vaan merkittävät julkaisut, kuten vaikkapa Variety ja Hollywood Reporter, laskevat todennäköisyyksiä erilaisten muuttujien avulla.

Kaurismäkeä ei voisi vähempää kiinnostaa

Kuolleet lehdet on monien auktoriteettien mielestä erinomainen elokuva ja sillä on selkeitä vahvuuksia, joiden avulla Oscar-ehdokkuus vaikuttaa jopa todennäköiseltä.

Sympaattisesta rakkaustarinasta on helppo tykätä, ja elokuva on jo voittanut tuomaristopalkinnon Cannesissa ja ollut ehdolla Golden Globessa. Oman lukunsa tarjoili pääosan esittäjä Alma Pöysti, joka loisti Golden Globen punaisella matolla ja osaltaan oli korvaamatonta pr:ää paitsi itselleen myös tähdittämälleen elokuvalle.

Eikä siinäkään mitään väärää ole, että ohjaaja Aki Kaurismäki on oma persoonallinen itsensä. Viime syksynä hän käynnisti elokuvansa Oscar-kampanjan kuolemattomin sanankääntein.

– Mikään ei voisi kiinnostaa minua vähemmän kuin Oscar-palkinnot tai Oscar-ehdokkuus, Kaurismäki totesi Ylen haaastattelussa.

Päivitetty 23.1. kello 8:14: Jutun aikamuodot päivitetty muotoon ”tänään tiistaina”. Juttu julkaistu alun perin perjantaina 19.1.