Jääkäri livahti Puolustusvoimien autolla luvattomalle ajelulle varuskunnan ulkopuolelle – joutui oikeuden eteen

Varusmies sai sakkorangaistuksen vuonna 2023 tapahtuneesta palvelusrikoksesta, luvattomasta poissaolosta ja luvattomasta käytöstä.

Someroharjun varuskunnan portti
Varuskunta-alueen portista ei ilman lupaa ajeta. Kuvituskuva. Kuva: Annu Passoja / Yle
  • Antti Laakso

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut 21-vuotiaan miehen sakkorangaistukseen tämän varusmiespalveluksen aikana tekemistä rikoksista.

Mies palveli vuosi sitten Porin prikaatissa Säkylässä jääkärinä eli miehistöön kuuluvana varusmiehenä.

Hän lähti eräänä iltapäivänä Huovinrinteellä sijaitsevasta varuskunnasta Puolustusvoimien pakettiautolla käymään Säkylän keskustassa ilman lupaa.

Matkaa kertyi yhdeksän kilometriä, ja varusmiehen poissaolo kesti vajaan tunnin. Puolustusvoimat vei asian oikeuteen, sillä varusmiesten poistumiselle varuskunnan alueelta sekä Puolustusvoimien ajoneuvojen käytölle on asetettu tarkat ja sitovat määräykset.

Tuomio kolmesta rikoksesta

Käräjäoikeus antoi miehelle tuomion auton luvattomasta käytöstä, luvattomasta poissaolosta ja palvelusrikoksesta.

Mies myönsi teot esitutkinnassa eikä saapunut oikeuteen puolustamaan itseään. Hänet tuomittiin poissaolevana maksamaan 40 päiväsakkoa. Hänen tuloillaan maksettava summa on 240 euroa.

Nuorelle miehelle tulee maksettavaksi lisäksi rikosuhrimaksu eli 80 euroa ja ajomatkalla kuluneen polttoaineen arvo, 4,77 euroa. Polttoaineen hinta on laskettu verohallinnon kilometrikorvauksia koskevan päätöksen mukaan.