Työministeri Arto Satonen (kok.) sanoo pitävänsä ammattiliittojen ilmoittamia lakkoja ylimitoitettuina.
Useat ammattiliitot protestoivat hallituksen työelämäuudistuksia ja sosiaaliturvan heikennyksiä laajoilla lakoilla helmikuun alussa. Liittojen mukaan uudistukset heikentävät sekä työttömien että työssäkäyvien asemaa.
– Suomen taloustilanne on niin vakava, että näitä uudistuksia on pakko tehdä, Satonen sanoo Ylelle.
Satosen mukaan lakot ovat osoitus siitä, että Suomessa pitää olla ”pelisäännöt” poliittisille lakoille. Hän kertoo toivovansa liitoilta maltillisuutta lakkojen suhteen.
– Erityisesti ihmettelen sitä, että nämä lakot kohdistuvat jo puolustusteollisuuteenkin, johon nämä hallituksen uudistukset eivät mitenkään vaikuta, Satonen kommentoi.
Teollisuusliitto on ilmoittanut ulottavansa helmikuun alkuun suunnitellut lakkonsa koskemaan Nammon ammustehtaita, Sakon asetuotantoa ja Patriaan, joka valmistaa puolustusvoimille ajoneuvoja.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kritisoi X:ssä hallitusta sanoen, että siltä näyttää ”puuttuvan korvat”.
– Palkansaajia yhdistää huoli toimeentulosta sekä työelämän turvasta ja oikeuksista. Hallituksen ideologinen jääräpäisyys on ajamassa Suomea ennennäkemättömään vastakkainasettelun kierteeseen, Lindtman kirjoittaa.
Lindtman sanoo, että hallituksen pitäisi kuunnella palkansaajia ja ojentaa ”sovinnon kättä”.
Perussuomalaisten Bergbom: Ammustehtaiden lakot ”epäisänmaallista toimintaa”
Ilmoitetut ammustehtaiden lakot kuumensivat myös muiden kansanedustajien tunteita.
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom syyttää Teollisuusliittoa piittaamattomuudesta ja epäisänmaallisesta toiminnasta.
Bergbom sanoo lähettämässään tiedotteessaan pitävänsä käsittämättömänä sitä, että kansalliselle turvallisuudelle kriittisiä yrityksiä ajetaan alas.
– Se, että Hakaniemen liittopamput eivät piittaa pätkääkään Suomen kansallisesta edusta eikä hyvinvoinnista, ei valitettavasti ole enää minkäänlainen uutinen. Lakkojen johdosta tavalliset suomalaiset duunarit seisovat ay-edustajiensa määräyksestä pakkasessa samalla, kun itse pääjehut suunnittelevat kabineteissaan persujen kannatuksen tuhoamista lasejaan kilistellen, Bergbom sanoo tiedotteessa.
Aikaisemmin kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että ”ay-mafia tahraa kätensä verellä”.
Puolustusministeriöstä kuitenkin kerrottiin perjantaina Talouselämälle, ettei lakolla ole vaikutusta Ukrainalle annettavan materiaalin määrään tai laatuun.
Kontula: Ei vaikuta huoltovarmuuteen
Vasemmistoliiton Anna Kontula katsoo, että kritiikissä on kyse perussuomalaisten mediatempauksesta.
– Jos aikuisten oikeasti ajatellaan, mitkä kaikki alat meillä on lakossa, niin ei mikään ammusvarastojen täydennys ole millään lailla suojelun kärjessä.
Kontula pitää naurettavana sitä, miksi ammustehtaiden taukoamiseen tulisi kiinnittää huomiota, kun lakko koskettaa niin monia aloja.
– Meillä on päiväkoteja, arkista liikennettä ja jokapäiväiseen elämään liittyvää infrastruktuuria menossa lakkoon. Ja tämän keskellä joku kantaa huolta sellaisesta tarvikevalmistuksesta, joka on tarpeen joskus tulevaisuudessa. Mutta ei ensimmäinen päivä helmikuuta.
Kontulan mukaan ammustehtaiden lyhytaikainen lakko ei vaikuta Suomen huoltovarmuuteen.
– Jos Suomen huoltovarmuus olisi oikeasti kiinni siitä, että valmistetaanko rauhan aikana yhtenä päivänä ammuksia vai ei, olisin todella huolissani.
Muokattu 19.1. klo 22.31: Lisätty kohta, jossa käsitellään Antti Lindtmanin kirjoitusta X:ssä.