– Sekava on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen, huokaa porilainen Samuel Hilli.
Hilli viittaa Valviran tuoreeseen päätökseen olla hyväksymättä brittiläisen University of the West of Englandin (UWE Bristol) ja Helsingin Psykoterapiainstituutin (HPI) järjestämää koulutusta viralliseksi psykoterapeutin koulutukseksi.
Psykoterapeutin työn osaamisvaatimukset on säädetty lainsäädännöllä. Ammattinimikettä saa käyttää vain, jos on suorittanut koulutuksen Valviran hyväksymissä oppilaitoksissa.
Valviran päätös tarkoittaa, että Helsingin Psykoterapiainstituutin kautta tutkinnon suorittaneet noin 300 opiskelijaa eivät saa käyttää työssään psykoterapeutin ammattinimikettä.
Samuel Hilli on yksi heistä.
Haaveammatti
Samuel Hilli haaveili psykoterapeutin ammatista ja hakeutui Helsingin Psykoterapiainstituutin koulutukseen vuonna 2015.
– Silloin alkoi ratkaisukeskeisen viitekehyksen koulutus, joka minua nimenomaan kiinnosti.
Koulutus kesti kolme vuotta. Se järjestettiin Helsingissä, missä Hilli kävi työnsä ohessa. Hän työskenteli tuolloin psykiatrisena sairaanhoitajana.
– Kävin Helsingissä vapaapäivinä, en siis saanut siltä ajalta palkkaa. Koulutus maksoi noin 18 000 euroa. Jouduin ottamaan sitä varten pankista lainan, Hilli kertoo.
Hillille ei tullut koulutuksen aikana tietoon, että koulutuksessa olisi Suomen viranomaisten näkökulmasta jotain vikaa. Hänen mukaansa Valviran nettisivuilla luki aiemmin, että kyseinen koulutus johtaa psykoterapeutin pätevyyteen.
– Jossain kohtaa merkintä poistettiin. Ei ollut missään vaiheessa tietoa, että tällainen kiista voisi tulla eteen.
Nyt Samuel Hillin valmistumisesta on kulunut kuusi vuotta. Hän tekee töitä terapeuttina, kriisityöntekijänä ja työnohjaajana – mutta ei psykoterapeuttina.
Psykoterapeuteista olisi kuitenkin huutava pula, sillä Kelan kuntoutuspsykoterapiaa saa koko ajan useampi.
Erimielisyyttä kouluksen sisällöstä ja laadusta
Kiistassa on kyse siitä, että Valviran mukaan HPI:n ja UWE Bristolin järjestämän koulutuksen sisältö ja laajuus eivät vastaa kotimaista koulutusta tai suosituksia. HPI:n mielestä Valviran väitteet ovat perusteettomia.
Korkein hallinto-oikeus päätti reilu vuosi sitten, että Valviralla ei ollut oikeutta päättää koulutuksen vastaavuudesta ilman tarkempia selvityksiä brittiyliopiston kanssa. KHO palautti asian Valviralle uudelleen selvitettäväksi, ja tähän selvitykseen Valvira vastasi nyt tammikuussa.
Valviran johtaja Jussi Holmalahti kertoo, että se sai UWE Bristolilta lisämateriaalia koulutuksen toteutuksesta, jonka perusteella tuorein ratkaisu on tehty. Lyhykäisyydessään kyse on hänen mukaansa siitä, miten suomalaisessa psykoterapeuttikoulutuksessa työnohjaus ja koulutuspsykoterapia toteutetaan, ja vastaako UWE Bristolin koulutuksen toteutustapa tätä.
HPI:n toimitusjohtaja John Pihlaja ei ole yllättynyt Valviran tuoreimmasta päätöksestä. Hänen mukaansa valitus siitä on työn alla.
Itsensä hoitaminen on kallista
Valviran päätös on merkittävä, sillä esimerkiksi Kelan myöntämää kuntoutuspsykoterapiaa saa tarjota vain psykoterapeutin ammattinimikettä käyttävä terapeutti.
Ilman Kelan tukea terapia täytyisi maksaa kokonaan itse. Samuel Hillin arvion mukaan Porin seudulla 45 minuutin aika maksaa 80–110 euroa. Asiakkailla voi olla tarve viikoittain toistuville käynneille.
– On iso taloudellinen satsaus, jos 400 euroa menee kuukaudessa terapiaan.
Samuel Hilli on pohtinut jatkokouluttautumista, jotta saisi psykoterapeutin pätevyyden.
– Se tarkoittaisi myös uutta pankkilainaa ja vuosien opiskelua. Toivon suuresti, että tilanne vielä muuttuu ja pystyn jonain päivänä tekemään töitä psykoterapeuttina.
Juttua muokattu 23.1. klo 12:53: Korjattu Bristolin yliopisto muotoon University of the West of England (UWE Bristol).