Nelivuotias Utu Kainulainen kaivaa työkalupakistaan puuvasaran ja alkaa paukuttaa käytetyn ruohonleikkurin metallikuorta.
Pikkumies on päättänyt, että nyt ei anneta kommentteja toimittajalle, vaan koneesta irrotetaan maalit ja ruosteet.
Hetken päästä vasara vaihtuu pojan lempityökaluun: pinsetteihin.
– Utun motoriset taidot ovat kehittyneet todella paljon lyhyessä ajassa, kertoo isä Jani kainulainen.
Utu on opetellut koneiden korjaamisen saloja isänsä kanssa parin vuoden iästä asti.
– Purkaminen ja putsaaminen on lempparihommaa, mutta kasaamisessa meinaa välillä loppua mielenkiinto, Jani Kainulainen kertoo.
Tähän mennessä yhdessä on pantu käyttökuntoon yksi mönkijä sekä pari trimmeriä ja ruohonleikkuria.
Varhaisvuosien kehityksellä, oppimisella ja kokemuksilla on suuri merkitys ihmisen aivojen ja mielen rakentumiselle.
– Silloin lähtee rakentumaan ihmisen käsitys itsestään ja siitä, millaisena ympäristö häntä pitää. Samalla rakentuu myös käsitys siitä, mikä ympäristössä on suotavaa ja mikä ei, sanoo kliinisen psykologian apulaisprofessori Tuija Aro Jyväskylän yliopistosta.
Miten leikki-ikäisen kehitystä sitten voi tukea?
– Hyväksy, ole kiinnostunut, aseta rajat. Ne ovat keskeisiä ohjeita, sanoo Aro.
Arvot tarttuvat lapseen
Utun kiinnostus koneiden rassamiseen on periytynyt isältä, joka kertoo korjaavansa kaiken mahdollisen.
Nykyinen kertakäyttökulttuuri ei Kainulaista kiinnosta.
– Periaatteena on pyrkiä korjaamaan ja pidentämään tavaroiden käyttöikää, hän sanoo.
Kodin arvomaailma tarttuu pieneen lapseen automaattisesti. Jos kodissa kierrätetään ja korjataan, lapsi ajattelee, että kaikki tekevät niin.
Lapsi ottaa mallia vanhemmistaan, ja kolmevuotias usein samaistuu toiseen vanhempaan enemmän.
– Lapsen on mahdollista tutustua niihin asioihin, mille perheessä annetaan aikaa. Mitä perheessä ihaillaan, sitä lapsi oppii ihailemaan, Aro sanoo.
Lupa mokata ja olla utelias
Jani Kainulaisen kantava ajatus on, että kaiken voi oppia. Koneiden korjaamisen lisäksi hän on opetellut muun muassa käsitöitä ja ruoanlaittoa.
Pari vuotta sitten hän päätti opetella hitsaamaan.
Harjoittelun tuloksena syntyi sähköavusteinen laatikkopyörä, jolla taitettiin viime kesänä matkaa 600–700 kilometrin verran.
Utu saa tehdä työpajalla omia projektejaan.
Usein kuitenkin käy niin, että isän projekti alkaa kiinnostaa enemmän. Silloin korjataan kaikessa rauhassa yhdessä – ja opitaan yrityksen ja erehdyksen kautta.
Leikki-ikäinen on utelias ja oppii kyselemällä, tutkimalla ja seikkailemalla lähiympäristössään.
Tasapainoiseen kehitykseen lapsi tarvitsee turvallisen olon ja luvan myös epäonnistua.
– Uteliaisuus on oppimisen lähtökohta. Liian kovat vaatimukset ja virheiden pelko tappavat uteliaisuuden, toteaa Aro.
Kiireetön yhdessä tekeminen kantaa
Utu tietää mitä moottori tarvitsee toimiakseen ja osaa nimetä enemmän koneen osia kuin moni aikuinen.
Asioiden nimeäminen on osa lapsen kielellistä kehitystä. Joku opettelee kaikki automerkit, toinen voi osata nimetä kaikki pihan ötökät.
– Se on innostusta uuden oppimisesta eli lisääntyvästä kielellisestä kyvystä, muistin ja oppimisen kyvystä, sanoo Aro.
Kainulaisen perheessä käsillä tekeminen on vaihtoehto älylaitteille tai televisiolle.
– Välillä katsotaan joitain korjausvideoita. Täällä pajalla saa käsillä korjata. Se on mieluisampaa sekä isille että Utulle, sanoo Jani Kainulainen.