Poliisi ampui rauhoitetun lunnin – rikosylikomisario: Tapaus selvitetään, mutta poliiseille ei tule biologian kursseja

Kyseessä on toinen havainto lunnista Pohjois-Karjalassa tällä viikolla.

Lunni seisoo rannalla.
Kuvassa on Lapin Ylläkselle eksynyt lunni, jonka eläinlääkäri palautti Jäämerelle eilen. Kuva: Markus Kiili
  • Marianne Mattila
  • Pekka Niiranen

Poliisi ilmeisesti lopetti ampumalla harvinaisen lunnin Joensuussa tiistaina. Joensuun Karsikossa asuva nainen havaitsi pihallaan kävelevän lunnin ja ilmoitti siitä poliisille.

Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved vahvistaa, että kyseessä on uhanalaiseksi luokiteltu lunni.

Paikalle tulleet poliisit lopettivat eläimen naisen kertoman mukaan ampumalla. Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.

Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että kyseisenä päivänä poliisilla on ollut kuvaukseen sopiva tehtävä Joensuussa.

Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus loukkaantuneesta eläimestä. Partio oli mennyt paikalle ja ampunut eläimen. Lajitunnistusta tilanteessa ei ole tehty. Tilannekeskuksesta ei kommentoida tarkemmin, miksi poliisi päätyi ampumaan linnun. Yleinen käytäntö on, että loukkaantunut eläin lopetetaan.

”Ei biologian kurssia poliisipartioille”

Ylen torstai-iltana tavoittaman Itä-Suomen poliisin rikosylikomisarion Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan tapahtuman yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä.

– En pysty sanomaan, onko esimerkiksi partio tunnistanut kyseistä lintua harvinaiseksi, uhanalaiseksi linnuksi.

Pohjolaisen mukaan aina voidaan jälkeenpäin pohtia, olisiko tilanteessa ollut vaihtoehtoisia keinoja.

– Partio on päätynyt tuossa tilanteessa siihen ratkaisuun, mihin on päätynyt. Laki lähtee siitä, että ensisijaisesti pitää pyrkiä auttamaan, mutta jos se ei ole mahdollista ja eläin kituu ja kärsii, niin silloin lopettaminen on ainoa keino.

Pohjolainen lupaa, että asia selvitetään ja partiota jututetaan.

Hänen mukaansa poliisi on vuosien varrella päässyt pelastamaan ”mitä ihmeellisimpiä lintulajeja” ja joutunut niitä joskus myös lopettamaan.

– Mitään biologian kursseja ei lähdetä järjestelemään, mutta tarvittaessa ohjeistusta voidaan tehdä, jos siihen on tarvetta, Pohjolainen toteaa.

Itä-Suomen poliisin eräyhdyshenkilö, rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen.
Rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan lunnin ampuminen selvitetään, mutta partioille ei ryhdytä tapauksen vuoksi järjestämään minkäänlaisia biologian kursseja. Kuva: Jukka Eskanen / Yle

Birdlife Suomi kehottaa soittamaan eläinsuojeluyhdistykseen

Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersvedin mukaan loukkaantuneen tai huonokuntoisen eläimen löytäjän kannattaa soittaa ensimmäisenä eläinsuojeluyhdistykseen, paikalliseen lintuyhdistykseen tai eläinlääkärille.

– Silloin, joku jolla on kokemusta näistä asioista, voi arvioida, onko eläin hoidettavissa, Södersved sanoo.

Joissain tapauksissa lopettaminen on ainoa vaihtoehto. Södersvedin mielestä Joensuun tapauksessa mikään ei viittaa siihen.

– Kyseessä on varsin harvinainen ja poikkeuksellinen tilanne, hän sanoo.

Kannattaako hätäkeskukseen soittaa loukkaantuneen eläimen löytäessään?
Toimittaja Marianne Mattila haastattelee Birdlife Suomen tiedottajaa Jan Södersvedia Joensuun tapauksesta.

Yle ei tavoittanut havainnon tehnyttä naista.

Suomessa on havaittu lyhyen ajan sisällä kolme muutakin lunnia. Lunnit löytyivät Ylläkseltä ja Savukoskelta Lapissa sekä Pohjois-Karjalan Kontiolahdella. Tuolloin paikallinen rengastaja haki linnun suojaan.

25.1. klo 15.53 lisätty Birdlife Suomen vahvistus linnun lajista.

Klo 16.08 lisätty Birdlife Suomen tiedottajan Jan Södersvedin kommentit tapauksesta.

Klo 16.46 lisätty juttuun audio.

Klo 18.39 lisätty rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen kommentit.