Vuonna 2023 ilmestyneet saamelaiselokuvat Je’vida ja Máhccan saivat historiallisen paljon Jussi-ehdokkuuksia.
Maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen fiktioelokuva Je'vida kilpailee Jussista yhteensä seitsemässä kategoriassa: vuoden elokuva, vuoden kuvaus, vuoden musiikki, vuoden äänisuunnittelu, vuoden leikkaus ja vuoden pukusuunnittelu. Lisäksi elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittajat Katja Gauriloff ja Niillas Holmberg ovat ehdolla vuoden käsikirjoituksen saajiksi.
Myös Suvi Westin ja Anssi Kömin elokuva Máhccan on ehdolla vuoden dokumenttielokuvaksi.
Gauriloff: ”Todella ylpeä koko työryhmästä”
Kolttasaamelainen elokuvantekijä Katja Gauriloff iloitsee Je'vidan ehdokkuuksista.
– Aivan mahtava tunne! Pääsemme jälleen näihin bileisiin. Viime vuonna oli paljon laadukkaita elokuvia, joten kovassa porukassa ollaan. Olen koko työryhmän puolesta ylpeä, kun niin monet saivat ehdokkuuden ja se on aivan oikein, sanoo Gauriloff.
Gauriloff voitti vuonna 2016 vuoden dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon elokuvastaan Kuun metsän Kaisa.
West: ”Suurimmat tunteet koin elokuvaa tehdessä”
Vuoden dokumenttielokuvan ehdokkuus nosti ilon tunteita myös Suvi Westissä. Máhccan - Kotiinpaluu kertoo saamelaisten museoesineiden paluusta takaisin kansansa pariin.
– Tietysti olen iloinen koko työryhmän puolesta. Elokuvaa tehdessä ei mieti tällaisia asioita, että elokuva vielä voittaisi palkintoja tai olisi ehdolla jonnekin. Pääsimme kokemaan suuria tunteita jo elokuvaa tehdessä, niin näillä ehdokkuuksilla ei ole niin suurta merkitystä. Suurin palkinto oli tehdä tämä elokuva suurella rakkaudella, sanoo Suvi West.