Ravintolat hiljenivät Kemissä, kun sellutehdas valmistui – Muutos löi korville, toteaa ravintoloitsija

Baarien ja yökerhojen asiakasmääriin vaikuttaa rakennustöiden loppumistakin enemmän hintojen nousu.

Ravintoloitsija Olli Ahosen Sataman Krouwi on harvoja ravintoita Kemin Sisäsatamassa, jotka ovat avoinna myös talvisin. Kesäisin Sisäsatamassa toimii useita ravintoita.
  • Taina Nuutinen-Kallio

Kemiläisravintolat ovat hiljentyneet nyt, kun Metsä Fibren uusi sellutehdas on valmistunut. Tehtaan rakennustyöt toivat kaupunkiin parhaimmillaan yli 3000 henkilön lisäyksen.

Esimerkiksi suositun Ben Thanh -vietnamilaisravintolan kävijämäärät ovat kokki Van Lochin arvion mukaan vähentyneet noin 30 prosentilla. Myös Ben Thanhin naapurissa sijaitsevan Paussi-lounasravintolan asiakasmäärät ovat pudonneet, mutta tarkkoja lukuja yrittäjä Juha Virtanen ei kerro.

– Kyllä kemiläiset peruskävijät käyvät kuitenkin vielä lounaalla, sillä pitäähän ihmisen syödä.

Sataman Krouwi -ravintolaa Kemin sisäsatamassa pyörittävä Olli Ahonen kertoo, että lounasruokailijoiden määrä on tippunut puoleen siitä, mitä se oli rakennustöiden aikaan.

– Oli iso isku, siis positiivisessa mielessä, kun tehtaan rakentaminen alkoi, mutta vielä isompi isku, kun se loppui. Kyllähän sen tiesi, että jossain vaiheessa ravintolat hiljenevät, mutta silti tilanne on lyönyt korville, hän kertoo.

Ahosen arvion mukaan Kemissä on tällä hetkellä liikaa lounasruokapaikkoja. Asiakkaita ei riitä kaikkiin.

– Me esimerkiksi jätimme maanantain lounaan pois, koska silloin on erityisen hiljaista.

Päivätyönään insinöörin hommia tekevä Ahonen ei kuitenkaan halua luovuttaa ravintolan suhteen.

– Bändihommilla ja tapahtumilla saamme asiakkaita talvisin. Täällä järjestetään esimerkiksi after ski -bileet. Haluan pitää ravintolapalvelut, jotka tukevat kesän laivaristeilyjä. Kesällä haluamme olla iskussa, Jähti-laivaristeilyjä järjestävä Ahonen mainitsee.

Tarjoilija laskee olutta tuoppiin.
Oluthuone Kukon tarjoilija Hanna Kehusmaa kertoo, että etenkin suomalaiset sellutehtaan rakentajat olivat vakioasiakkaita ravintolan bubivisoissa. Kuva: Taina Nuutinen-kallio / Yle

Pari kaljaa ja nukkumaan

Tehtaan rakentajat kävivät jonkin verran myös Kemin yöelämässä. Karaokebaari-yökerho Ramonan Markku Jaako arvelee kuitenkin, että rakentajien poistuminen katukuvasta näkyy enemmän ruokaravintoloiden asiakasmäärissä.

– Ruokapaikat olivat usein päivisin ihan täynnä.

Jaako muistelee, kuinka ennen tehtaan rakentamispäätöstä hehkutettiin sitä, kuinka suuri piristysruiske tehdas tulee olemaan ravintoloille.

Baareissa ja yökerhoissa tämä ei näkynyt niin vahvasti kuin ruokapaikoissa.

– Komennusmiehet saattoivat käydä alkuillasta parilla kaljalla, ja lähtivät nukkumaan. Yhtiön rakennustyömaalla oli nollatoleranssi alkoholin suhteen, joten se varmasti vaikutti.

Paussin yrittäjänä toimiva Juha Virtanen omistaa Kemin keskustassa myös Oluthuone Kukko -ravintolan.

– Enimmäkseen baarissamme käy paikallista väkeä, mutta kyllä ulkomaalaisia rakentajia meilläkin näkyi. Kulttuurierot ovat suuria: monille tuli yllätyksenä Suomen tiukka alkoholilainsäädäntö. Asiakkaat esimerkiksi halusivat ostaa vodkapullon mukaan, mikä ei ole meillä sallittua, Virtanen mainitsee.

Baarimikko tarjoilee drinkkiä.
Karaokebaari ja yökerho Ramonan ravintolapäällikkö Markku Jaako kertoo, että sellutehtaan rakentajat kävivät aikaisin illasta parilla kaljalla menivät nukkumaan. Paikalliset illanviettäjät saapuvat pubiin yleensä varsin myöhään. Kuva: Taina Nuutinen-kallio / Yle

Yhteisen kielen puuttuminen ja alkoholi aiheuttivat häirintätapauksia

Kemin keskustassa sijaitseva Corner Inn -yökerho oli etenkin ulkomaalaisten rakentajien suosiossa, mutta ravintolan perustajan ja hallituksen puheenjohtaja Tommi Hälisen mukaan se ei ollut pelkästään positiivinen asia.

– Yhteisen kielen puuttuminen ja liika alkoholi aiheuttivat muun muassa häirintätapauksia. Ehkä rakennustöiden loppumisen myötä paikalliset asiakkaat haluavat taas alkaa käydä yökerhossa enemmänkin.

Ylen haastattelemat yrittäjät kertovat, että tammi-helmikuu on ollut baaririntamalla hiljaista aikaa kautta aikojen. Ihmiset viettävät tipatonta tammikuuta ja lunastavat uuden vuoden lupauksia terveemmästä elämästä.

Sen lisäksi ravintoloitsijoita haastavat muun muassa kohonneet hinnat.

– Sähkö on kallista ja maailmantilanne huolestuttaa. Ihmiset ovat varovaisia rahankäytön suhteen, ja ensin säästetään ravintoloissa käymisestä, toteaa Juha Virtanen Oluthuone Kukosta.