Tässä on presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos

Alexander Stubb ja Pekka Haavisto ovat toisen kierroksen ehdokkaat selvin lukemin.

  • Pietu Heiskanen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb ja valitsijayhdistyksen ehdokas, vihreiden kannattama Pekka Haavisto menevät presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Stubb voitti vaalien ensimmäisen kierroksen noin 27 prosentilla äänistä. Haaviston kannatus on puolestaan vajaa 26 prosenttia.

Kukaan ehdokkaista ei odotetusti saanut yli puolia äänistä, joten tuleva presidentti selviää vasta kahden viikon päästä sunnuntaina.

Tulos noudattelee samaa kaavaa, jota kannatusmittaukset ennen vaaleja uumoilivat. Stubb, Haavisto ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho muodostivat kolmen kärjen.

Halla-ahon kannatus on 19 prosenttia.

Muista ehdokkaista valitsijayhdistyksen ja keskustan Olli Rehn on neljäs runsaan 15 prosentin kannatuksella. Viidentenä on vasemmistoliiton Li Andersson noin viiden prosentin kannatuksella.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilaisen kannatus on huomattavasti pienempi kuin SDP:n kannatus viime eduskuntavaaleissa. Urpilainen on kuudes alle viidellä prosentilla.

Seitsemäntenä on kristillisdemokraattien Sari Essayah, kahdeksantena valitsijayhdistyksen Mika Aaltola ja yhdeksäntenä Liike Nytin Harry Harkimo.

Päivitetty 28.1. kello 22.05 ääntenlaskun tuoreilla tiedoilla, 23.20 aikamuotoja ja muita yksityiskohtia.
Päivitetty 29.1. kello 0.26
Sari Essayahin ja Mika Aaltolan sijoitukset muuttuneen tilanteen järjestykseen.