Varsinais-Suomen pohjoisosassa sijaitseva noin 2 200 asukkaan Turun läänin Koski kärsii tyypillisestä pikkukuntien vitsauksesta: väki vähenee.
Päättäjät valitsivat tervehdyttämiskeinoksi varhaiskasvatuksen. Vuodenvaihteessa yli 3-vuotiaiden päivähoito muuttui maksuttomaksi.
– Tavoitteena on markkinoida kuntamme lapsiystävällisyyttä. Kosken sijainti ei ole kovin lähellä kasvukeskuksia, niin jotenkin pitää yrittää erottua houkuttelevuuden lisäämiseksi, perustelee sivistyslautakunnan puheenjohtaja Tero Laakso (kesk.) kokoomuksen valtuustoaloitteen pohjalta syntynyttä ratkaisua.
Kosken varhaiskasvatuksen piirissä on noin 80 lasta. Tuloja kunta menettää muutoksen myötä noin 50 000 euroa vuodessa. Jatkossa maksuttomuus on tarkoitus ulottaa myös alle 3-vuotiaisiin.
Koskella on kaksi päiväkotia. Varhaiskasvatus- ja sivistysjohtaja Piritta Sihvonen vakuuttaa, että tilaa ja resursseja vastata lapsimäärän lisäykseen löytyy. Maksuttomuuden alkuviikot ovat sujuneet verkkaisesti.
– Ei mitään suurempaa ryntäystä. Muutamia uusia lapsia tuli vuodenvaihteessa. Myös joitakin hakemuksia on käsittelyssä.
Viisivuotiasta poikaansa Kosken Naavatassun päiväkotiin kuljettava Emmi Niemi toivottaa maksuttoman varhaiskasvatuksen tervetulleeksi.
– Todella hieno kannustin lapsiperheille tulla tänne ja pysyä täällä. Sen verran meillä on ollut päivähoitomaksua, että se on mukava raha muuhun käyttöön.
Pikkukuntien temmellyskenttä
Kaikki ikäluokat kattava maksuton varhaiskasvatus on muodostunut erityisesti pienempien kuntien temmellyskentäksi. Manner-Suomessa tällaisia kuntia on noin 30. Lounais-Suomesta joukkoon kuuluvat Kustavi, Merikarvia, Siikainen ja Karvia.
Satakunnassa sijaitseva Siikainen siirtyi maksuttomaan päivähoitoon elokuussa vuonna 2018.
Kunnanjohtaja Heli Kaskiluoto arvioi, että merkittävää muuttovoittoa ei ole kertynyt. Kunta haluaa olla lapsiystävällinen joustavien palvelujen tarjoaja, mitä voisi markkinoida enemmänkin.
– Hiljattain aloittanut paikallinen nuori yrittäjä kertoi, että ilman maksutonta varhaiskasvatusta, muutos ei hänen osaltaan olisi ollut mahdollista. Tämä jo yksistään todistaa kunnan päätöksen olleen oikea, painottaa Heli Kaskiluoto.
Kuntaliitto arvioi tulosten jääneen toistaiseksi vaatimattomiksi.
– Käsittääkseni toistaiseksi mittavaa muuttoliikettä näihin kuntiin ei ole tällä perusteella suuntautunut. Perheiden valintoihin vaikuttavat myös työllisyystilanne ja moni muukin asia, arvioi kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen.
Kosken päättäjiä pessimistiset ennakkonäkemykset eivät hetkauta.
– En ole huolissani. Tämä on kuitenkin konkreettinen perheille mitattavissa oleva markkinointitoimi ja kädenojennus. Onpahan ainakin yritetty, vakuuttaa Tero Laakso.