Ammusvalmistaja Nammo Lapua on torstaina alkavan lakon piirissä. Teollisuusliiton lakkokohteiden listalla on kolme ammusvalmistaja Nammon tehdasta.
Nammon toimitusjohtaja Raimo Helasmäki kertoi Ylelle heti lakkoilmoituksen jälkeen olleensa yhteydessä puolustusministeriöön ja Puolustusvoimiin. Helasmäki toivoi, että puolustusvälineteollisuus pidettäisiin lakon ulkopuolella huoltovarmuussyistä.
Puolustusministeriö ei kuitenkaan ole puuttunut Helasmäen mukaan tilanteeseen.
– Meillä on tänään ja huomenna kokouksia lakon vaikutuksiin liittyen ja käymme läpi toimenpiteitä, Helasmäki sanoo nyt.
Puolustusvälineteollisuuden mukanaolo lakkokohteiden listalla on herättänyt keskustelua esimerkiksi siitä, pitäisikö Nammon Euroopan turvallisuustilanteen takia olla ulkona lakosta.
Puolustusministeriön arvio: Ei aihetta toimiin
Puolustusministeriön mukaan kahden päivän lakolla ei ole kriittistä vaikutusta kansalliseen puolustukseen tai Ukrainan tukeen.
Ministeriöstä kerrotaan, että puolustusministeriö ja Puolustusvoimat arvioivat yhdessä, että aihetta toimiin ei ole.
Puolustusministeriössä toivotaan kuitenkin, ettei lakko tässä tilanteessa laajenisi puolustusteollisuudessa.
Tuotantolinjoja suljetaan
Nammon tehtailla on yhteensä 450 työntekijää. Toimitusjohtajan arvion mukaan lakon piirissä noin 350 työntekijää. Vielä on epävarmaa, voidaanko joitakin tuotantolinjoja olla käynnissä lakosta huolimatta.
– On ihmisiä, jotka eivät kuulu lakon piiriin ja tulevat luultavasti töihin. Suurin osa tuotantolinjoista ei kuitenkaan ole toiminnassa, Helasmäki kertoo.
Ongelmallisin on ruutia valmistavan Vihtavuoren nitroselluloosalaitoksen alasajo. Siellä tuotannon alas- ja ylösajaminen vie enemmän kuin kaksi päivää
– Muut ovat linjatehtaita, niiden tuotannon seisauttaminen helpompaa, Helasmäki kertoo.
Lisätty puolustusministeriön kommentit 30.1.2024 klo 14.50.