Pertunmaan kuntaliitosta selvitetään vain Mäntyharjun suuntaan – ministeriö sivuutti neuvotteluista kaksi muuta kuntaa

Pertunmaan erityinen kuntajakoselvitys on saatava valmiiksi viimeistään maaliskuun lopussa.

Pertunmaan kunnantalo.
Pertunmaan kuntajakoselvitys pyritään saamaan valmiiksi pikavauhdilla. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
  • Jaakko Palvaila

Pertunmaan kuntaliitosta lähdetään suunnittelemaan Etelä-Savon maakunnan sisällä Mäntyharjun kunnan suuntaan.

Erityisen kuntajakoselvityksen käynnistämisestä kuntien välillä päätti tänään kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen yhdessä valtiovarainministeriön kunta- ja alue-osaston kanssa. Halukkuutensa selvitykseen osallistumiseen Mäntyharjun ohella ilmaisseet päijäthämäläinen Hartola ja keskisuomalainen Joutsa jätettiin ministeriön päätöksessä ulos neuvotteluista.

Päätös kuntaliitoksen selvittämisestä perustuu Pertunmaan kunnan erityisen vaikeaan taloudelliseen asemaan ja kunnassa viime syksynä tehtyyn talouden arviointimenettelyyn.

Kuntajakoselvittäjäksi asetettiin odotetusti Eero Laesterä, jonka selvitystyö alkaa tänään ja päättyy viimeistään maaliskuun lopussa. Esityksen kuntien yhdistymisestä tulee olla ministeriössä viimeistään 15. toukokuuta.

Mahdollinen kuntien yhdistyminen voisi ministeriön mukaan tapahtua vuodenvaihteessa.