Sulkavan uusi kunnanjohtaja Sakari Varala nostaa kunnan vahvuudeksi Saimaan järviluonnon

Aiemmin Kannonkoskea luotsannut Varala sai maanantai-iltana kunnanvaltuuston virkavaalissa äänten enemmistön.

Kannonkosken kunnanjohtaja Sakari Varala Betolar Oyj:n tiloissa.
Sakari Varala toimi aiemmin keskisuomalaisen Kannonkosken kunnanjohtajana. Arkistokuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
  • Jaakko Palvaila

Sulkavan uudeksi kunnanjohtajaksi on valittu tradenomi Sakari Varala.

Varala sai maanantai-iltana kunnanvaltuuston virkavaalissa 14 ääntä, Kosken kunnanjohtaja Henri Partanen kuusi ääntä ja Tiina Andersson yhden äänen.

Pohjanmaan ely-keskuksen kehittämisasiantuntijan paikalta Etelä-Savoon siirtyvä Varala on työskennellyt aiemmin reilun vuoden ajan keskisuomalaisen Kannonkosken kunnanjohtajana. Varala lähti Kannonkoskelta vuoden 2022 lopussa ja palasi henkilökohtaisista syistä takaisin kotiseudulleen Etelä-Pohjanmaalle.

Nyt Varala tekee toivomansa paluun kuntajohtamiseen. Sulkavan vahvuutena Varala näkee loma-asunnot mökkeilijöineen ja Saimaan järviluonnon.

– Jos täällä Pohjanmaalla halutaan houkutella matkailijoita, täytyy ensin kaivaa monttu ja sitten täyttää se vedellä. Etelä-Savossa järviä on ja ne ovat ehkä jo liiankin tuttuja. Kun tulee ulkopuolelta, osaa vielä enemmän arvostaa maisemaa ja Sulkavaa paikkana, Varala toteaa.

Varala kertoo toivovansa, että pääsee aloittamaan uudessa tehtävässään Sulkavalla huhtikuussa.