Ruotsi on päättänyt lopettaa Nord Stream -kaasuputkiin kohdistuneen sabotaasin tutkinnan, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Tutkinnan päättymisestä kertoi Ruotsin syyttäjävirasto tiedotteessaan.
Syyttäjä Mats Ljungqvist kertoo tiedotteessa, että Ruotsin tutkinnan osalta päätarkoituksena on ollut muun muassa selvittää, oliko putkien sabotaasissa mukana ruotsalaisia tai tehtiinkö putkille vahinkoa Ruotsin alueelta käsin.
Viranomaisten mukaan heillä on nyt hyvä näkemys tapahtuneista. Heidän mukaansa Ruotsi tai ruotsalaisia ei ollut mukana teossa, joten tutkinta on Ruotsin osalta syytä päättää.
Ljungqvist kertoo, ettei hän voi kommentoida enempää tutkinnan päätelmiä tai kertoa epäiltyjä henkilöitä.
Tapausta ovat Ruotsin lisäksi tutkineet myös Saksa, Tanska ja Puola.
Ljungqvistin mukaan ainakin Saksa tulee jatkamaan omaa tutkintaansa.