Torstaina oli presidentiksi mielivien kokoomuksen Alexander Stubbin ja vihreiden tukeman valitsijayhdistyksen Pekka Haaviston viimeinen mahdollisuus onnistua – tai epäonnistua.
Löytyikö ehdokkaiden välille merkittäviä eroja viimeisessä vaalitentissä ennen vaalipäivää?
Ei juuri, mikä tekee epävarmojen äänestäjien valinnasta vain vaikeampaa. Ylen väittely keskittyi presidentin ydintehtävään, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Molemmat antoivat itsestään vakaan ja osaavan kuvan, vaikka alussa ilmeet olivat jännittyneet. Presidenttikyselyiden takaa-ajaja Haavisto yritti haastaa Stubbia pienillä jabeilla, mutta Stubb onnistui ne pääosin väistämään. Ainoa tyylirikko oli vihjailu, että Haavisto näyttäisi Venäjän puudelilta siksi, että vastaisi Vladimir Putinin onnittelupuheluun valinnan jälkeen.
Välillä Stubb tosin sortui luennoimaan ylätasolla, eikä vastannut käsillä olevaan kysymykseen.
Haavisto haastoi Stubbia yhä hänen myönteisestä ydinasekannastaan nojaten tällä kertaa presidentti Sauli Niinistöön. Haaviston mukaan olemme jo Naton jäsenenä ydinasesuojan piirissä eikä ydinaseita tarvitse tuoda Suomen maaperälle. Haavisto oli huolissaan siitä, minkä viestin ydinenergialain muutos lähettäisi maailmalle?
Stubb lievensi hieman kantaansa sanoen, että presidenttinä hän sopeutuisi eduskunnan päätökseen, vaikka ydinaseet ovat joukkojen ja ohjusten ohella osa Naton pelotetta.
Stubb halusi tietää, mitä asioita Haavisto ajaisi presidenttinä Naton seuraavassa huippukokouksessa, mutta ei löytänyt ”linjasta moittimista”. Haavisto puhuisi Ukrainan tukemisesta ja tarjoaisi muille maille Suomen Venäjä-osaamista. Kaikki Pohjoismaat pitäisi saada sotilasliiton Norfolkin komentokeskuksen alle, ja Suomi voisi tavoitella maavoimien esikuntaa.
Haavisto piikitteli Stubbia välihuomautuksella, että Suomi ei ole vain Nato-maa tai presidentti Nato-presidentti, vaan presidentin pitää hoitaa suhteita kaikkiin maihin.
Ukrainan vahvemmasta tukemisesta EU-tasolla tai tuen tiukemmasta ajamisesta Yhdysvalloissa ei syntynyt erimielisyyksiä.
Stubb korosti, että Ukrainalle pitäisi tarjota selkeä polku EU-jäsenyyteen, ja sen jälkeen sotilasliitto Naton jäsenyyteen. Väliajaksi Euroopan maat voisivat solmia kahdenvälisiä turvasopimuksia Ukrainan kanssa. Haaviston mielestä Ukrainan oma aseteollisuus pitää saada käyntiin ja Venäjän-vastaisten pakotteita vuotoja tulisi tukkia pikaisesti.
Suomen pitäisi olla tietysti mukana, kun Ukrainan rauhasta käydään hiljaisia tunnusteluja ja auttamassa maan jälleenrakentamisessa.
Stubb vei Haavistolta hänen valttikorttiaan kehumalla molempien ehdokkaiden vahvaa kokemusta rauhanvälityksestä. Ehdokkaat olivat sitä mieltä, että Kiina tarvitaan mukaan Ukrainan sodan lopettamiseen, koska Venäjä kuuntelee Kiinaa.
”Kiina-haukkaa” tarvitaan
Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että Suomen linja Gazan konfliktiin rakentuu ensisijaisesti EU:n kautta ja kahden valtion politiikalle.
Stubb alleviivasi, että Suomen ei tarvitse olla aina Yhdysvaltojen kanssa samoilla linjoilla läheisestä liittolaisuhteesta huolimatta. Hän piti virheenä sitä, että Yhdysvallat äänesti Gazan tulitaukoa vastaan YK:n turvallisuusneuvostossa.
Haaviston mukaan Euroopan maiden pitää varautua ottamaan vastuuta enemmän puolustuksestaan ja Ukrainan tukemisesta, jos Donald Trump nousee uudestaan presidentiksi Yhdysvalloissa loppuvuonna.
Haavisto syytti Stubbia sinisilmäisyydestä Kiinan suhteen. Stubb oli arvioinut kolumnissaan vuonna 2017 liian optimistisesti Kiinan kehitystä.
Stubb sortui selittämään kirjoitusten taustoja yksityiskohtia luennoiden, mutta totesi myös, että maan kanssa pitää olla valppaana, ”Kiina-haukkana”.
Stubbin mielestä Kiinaan ei kannata katkaista suhteita, vaan vähentää ilmitulleita riskejä, jotka liittyvät esimerkiksi teknologiaan tai strategisiin omistuksiin.
Kumpikaan ehdokkaista ei lukenut Kiinaa ”pahan akselin” maihin Pohjois-Korean ja Venäjän tapaan.
Sekä Stubb että Haavisto suhtautuivat kielteisesti esillä olleeseen ”Ruanda-malliin”, jossa maahantulijan turvapaikkahakemus käsiteltäisiin jossain kolmannessa maassa. Haavisto totesi, etteivät nämä mallit ole toimineet Isossa-Britanniassa tai Italiassa. Hänestä realistisempaa olisi vaikuttaa pakolaisuuden alkusyihin.
Vanhat synnit taas syynissä
Molempien ehdokkaiden toiminta ministerinä on kampanjan aikana syynätty suurennuslasilla, ja he ovat joutuneet tilille menneistä virheistään. Pekka Haavistolta on tiukattu al-Holin pakolaisleirin naisten ja lapsien tuomisesta Suomeen, ja eri mieltä olleen ulkoministeriön virkamiehen laittomaksi todetusta syrjäyttämisestä.
Alexander Stubb on ripotellut tuhkaa päälleen Venäjä-virheistään, joihin kuuluvat Pyhäjoen ydinvoimahankkeen ja Nordstreamin kaasuputken puolustaminen sekä Venäjän viisumivapauden ajaminen. Sekin jäi harmittamaan, ettei tullut ajettua Nato-jäsenyyttä aktiivisemmin.
Haavisto otti jälleen Rosatom-äänestyksen puheeksi ja muisteli, kuinka Stubb syytti hallituksesta vuonna 2014 lähteneitä vihreitä russofobeiksi. Myös viisumivapaudesta tuli pieni tölväisy.
Haavisto hyökkäsi Stubbia vastaan myös hänen Krimiä ja EU:n liittovaltiota koskeneista vanhoista kirjoituksista, mutta ilman sanottavaa vaikutusta.
Kilvoittelua Itä- ja Pohjois-Suomen äänistä
Ehdokkailla on nyt lähes 60 vaalitenttiä takana, ja kaksi kampanjapäivää jäljellä. Stubbilla ja Haavistolla on edessään vielä kaksinkertainen loppurutistus.
Ensin oman suosikkinsa menettäneet pitäisi saada äänestämään ja sitten antamaan äänensä vielä itselle, vaikka vaihtoehto ei täysin äänestäjää miellyttäisi. Erityisesti tämä koskee ensimmäisellä kierroksella Jussi Halla-ahoa (ps.) ja Olli Rehniä (valits./kesk.) äänestäneitä, koska heiltä jäi suurimmat äänisaaliit ilman kotia.
Molemmat ehdokkaat kosiskelivat tentissä vuoron perään Itä- ja Pohjois-Suomen äänestäjiä. Nämä alueet ovat kärsineet taloudellisesti itärajan sulusta, joten ne tarvitsevat tukea ja investointeja, vaikka presidentti ei niistä päätäkään.
Stubbin suusta pääsi jopa hyvin keskustalainen lohkaisu ”koko Suomi pitää pitää asuttuna”.
Vaalimatematiikka näyttää, että Stubb on etulyöntiasemassa, mutta Haavisto on ottanut mittauksissa loppukirin vaalipäivää kohden.
Mutta – pelkillä punavihreillä äänillä ei tätä vaalia voiteta. Takamatkalla olevan Haaviston pitäisi onnistua saamaan kannastaan vielä epävarmoja taakseen, jos hän mielii voittaa.
Ehdokkaat ovat joutuneet tasapainoilemaan presidentin kahden roolin välissä, koska sunnuntaina Suomelle valitaan paitsi ulkopolitiikan johtaja, myös arvojohtaja.
Lopulta loppua kohden tiukkenevan kisan kansankunnan ykköspaikasta voi ratkaista kovien ulkopolitiikan asiakysymysten sijaan se, miten inhimilliseksi ja samaistuttavaksi ehdokas koetaan.
Ymmärtääkö ehdokas suomalaisten arkea ja sen ongelmia: Mitä eläminen oikeasti maksaa eri puolilla Suomea, millä tavoin Itä-Suomi ei jäisi muusta maasta jälkeen. Sekä sellaisia isoja kohtalon kysymyksiä, miten Suomi muuttuu tulevaisuudessa kun väestö vain ikääntyy ja lapsia syntyy koko ajan vähemmän.
Voittajaksi selviää se, joka puhuttelee eniten äänestäjien järkeä ja sydäntä.
Muokattu 9.2.2024 kello 15.20: Keskustelu on päätetty ennen aikaisesti moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.