Elettiin vuotta 1992, kun Harjavallassa syntyi rockyhtye nimellä Maij’ Karman Kauniit Kuvat. Yhtye perusti samana vuonna kotikaupunkiinsa oman nimikkofestivaalin Karmarockin.
Alkuvuosien jälkeen yhtyeen nimi muuttui Maj Karmaksi.
Ensi kesänä yhtye päättää jäähyväiskonserttikiertueensa syntysijoilleen ja soittaa viimeisen keikkansa heinäkuun lopussa 32. kerran järjestettävässä Karmarockissa.
– Saattaapi olla ärree meininki Karmarockissa, sanoo tiedotteessa Maj Karman kitaristi ja Karmarockin festivaalijohtaja Häiriö.
Yhtyeen viime kesän keikka Karmarockissa ei siis jäänytkään viimeiseksi. Silloin kuultiin, että Herra Ylppö oli päättänyt erota bändistä. Ylppö kuvaili Satakunnan Kansan haastattelussa, että keikka oli kummallinen.
Ylppö kertoi tuollon, että eroon ei liittynyt dramatiikkaa ja että bändi myös suunnittelee jäähyväiskeikkoja.
Kesällä Maj Karma nähdään jäähyväiskiertueellaan kuudessa kaupungissa.
Kiertue alkaa kesäkuussa Seinäjoen Provinssista. Sitä seuraavat Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu ja päätöspaikkana yhtyeen kotikaupunki Harjavalta.
Karmarock järjestetään Kokemäenjoen rannassa Harjavallassa lauantaina heinäkuun 27. päivänä.