Stora Enso lisää energiapuun hankintaa Varkauden tehtaalleen

Stora Enso pyrkii eroon fossiilisista polttoaineista ja lisää energiapuun käyttöä tehtaillaan.

Varkauden tehdasalue.
Stora Enson Varkauden tehdasalue. Kuva: Tuula Nyberg / Yle
  • Keijo Salokangas

Metsäyhtiö Stora Enso lisää energiapuun hankintaa erityisesti Oulun, Varkauden ja Heinolan tehtaiden puunkorjuualueilla.

Stora Enso tarvitsee lisää energiapuuta omille tehtailleen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Puulla korvataan polttoturvetta ja öljyä.

– Stora Enson tehtaat pyrkivät vähitellen kokonaan eroon fossiilisista polttoaineista. Ympäristötavoite on puolittaa toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä. Valtakunnallisesti energiapuun tarve tehtailla yli kaksinkertaistuu, kertoo Stora Enson ostojohtaja Sami Honkanen.

Esimerkiksi Varkauden tehtaalle energiapuuta voi hankkia kannattavasti noin sadan kilometrin säteeltä, eli Pohjois-Savon lisäksi myös Pohjois-Karjalasta, Etelä-Savosta ja Keski-Suomesta. Stora Enson päätös lisää kilpailua energiapuusta tällä alueella, sillä sitä käyttävät myös energialaitokset.

Yhtiö tähtää puunhankinnan kasvattamiseen muutenkin, sillä kotimaista puuta tarvitaan yhtiön tehtaille ja sahoille yhä enemmän.