Ranskan puolustusministeri Sebastien Lecornu ilmoitti torstaina, että maa tulee tänä vuonna käyttämään puolustusmenoihin noin kaksi prosenttia kansallisesta bruttokansantuotteesta.
– Ranska tulee saavuttamaan Naton asettaman kahden prosentin tavoitteen vuonna 2024, Lecornu kertoi toimittajille saapuessaan Brysselissä tänään pidettävään Nato-maiden puolustusministereiden kokoukseen.
Viime vuosina Ranskan puolustusmenot ovat olleet 1,9 prosentin tuntumassa.
Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä Ranska aikoo investoida asevoimiinsa yhteensä 413 miljardia euroa, mikä tarkoittaa merkittävää puolustusmenojen kasvua.
Ranska arvioi aikaisemmin saavuttavansa Naton asettaman kahden prosentin määrärahatason vasta vuonna 2025.
Yhdysvallat vaatii korotuksia
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump sanoi viime viikolla, ettei Washington hänen johdollaan välttämättä suojaa maita, jotka eivät käytä puolustukseensa Nato-jäsenyyden vaatimia summia.
Yhdysvallat on aikaisemminkin eri presidenttien johdolla vaatinut Naton eurooppalaisia jäseniä nostamaan puolustusmenojaan, mutta uhkailu sotilaallisen tuen katkaisulla on uutta.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan lähes kaksi vuotta sitten monet Nato-maat ovat alkaneet nostaa puolustusmenojaan.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi keskiviikkona, että Naton eurooppalaiset jäsenvaltiot käyttävät tänä vuonna yhteensä 354 miljardia euroa puolustukseen.
Summa vastaan noin kahta prosenttia maiden yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta vuonna 2024. Viime vuonna vastaava luku jäi 1,85 prosenttiin.
Lähde: Reuters