Jämsäläiset järkyttyivät hyvinvointialueen suunnitelmista

Jämsän terveydenhoitopalvelut heikentyvät merkittävästi, jos keskiviikkona julkaistut esitykset terveysasemien sulkemisesta ja päivystyksen supistamisesta toteutuvat.

Jämsän hallintojohtaja Aili Korhonen on huolissaan taajamien ulkopuolella asuvien puolesta.
  • Sami Ikonen

Keski-Suomen hyvinvointialue aikoo sulkea Jämsässä useita terveysasemia, ja erikoissairaanhoito ja ympärivuorokautinen päivystys aiotaan keskittää Jyväskylään sairaala Novaan. Keski-Suomen hyvinvointialue julkaisi esityksensä uudesta palveluverkkosuunnitelmasta keskiviikkona.

Hyvinvointialueen suunitelmien taustalla on raha: viime vuoden tilinpäätös on jäämässä yli 113 miljoonaa euroa miinukselle.

Yle kysyi jämsäläisiltä kommentteja Jämsää koskettavista muutoksista.

– Järkyttävältä kuulostaa, ei ole hyvä asia. Pitkät matkat, jos joutuu lähtemään vaikka Jyväskylään. Meikäläinen ei aja autoa, että aina on kuski pyydettävä tai taksi, tulee kalliiksi, toteaa jämsäläinen Sirpa Tuovinen.

– Ikävältä se tuntuu, mutta karsimisia on pakko tehdä. Jos tuolta sivummalta terveysasemia häipyy, niin miten se turvataan, että ihmiset saa palvelut, jämsäläinen Pertti Suuronen pohtii.

Pertti Suuronen  istuu pöydän ääressä.
Jämsässä asuva Pertti Suuronen ymmärtää, että hyvinvointialueella on tehtävä kipeitä muutoksia. Kuva: Kalle Pallonen / Yle

Päivystyspalvelujen kiristäminen Jämsässä mietityttää Suurosta.

– Meillä on tosi iso matkailukeskus Himos. Sen kautta saattaa päivystykselle olla tarvetta. Sitten viedään Jyväskylään, jos siellä jotain tapahtuu.

Yöpäivystys loppuu

Keski-Suomen hyvinvointialueen sairaalapalvelujen johtaja Juha Paloneva.
Keski-Suomen sairaalapalvelujen vastuualuejohtaja Juha Paloneva puhui tiedotustilaisuudessa Jämsää koskevista muutoksista. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Esitetyssä suunnitelmassa Jämsän alueella sijaitsevat terveysasemat Kuorevedellä, Koskenpäässä ja Länkipohjassa lakkautetaan. Lisäksi Jämsänkosken hoitajavastaanotto suljetaan.

Jämsään jäisi vain Jokilaakson sairaala. Sen palveluja karsittaisiin reippaasti.

– Kiirevastaanottopalveluilla huolehditaan jämsäläisten kiireellisistä sairastumisista iltaisin ja viikonloppuisin, mutta yöaikainen päivystys olisi yksinomaan Novassa, sairaalapalvelujen vastuualuejohtaja Juha Paloneva kertoi mediainfossa.

Käytännön esimerkkinä; jos Jämsässä Himoksella sattuu puolenyön jälkeen onnettomuus, ensisijainen päivystyspiste sijaitsee yli 50 kilometrin päässä Jyväskylässä.

”Satoja työpaikkoja on vaakalaudalla”

Jämsän kaupungin hallintojohtaja Auli Korhonen miettii, miten etenkin kunnan rajoilla asuvat ihmiset saavat tulevaisuudessa terveyspalveluja.

– Jos erikoissairaanhoito tästä lähtee, satoja työpaikkoja on vaakalaudalla. Toinen kysymys on ensiapu. Meillä on Himos iso keskus, jossa varmasti tarvitaan tämän tyyppisiä palveluja. Välimatkoja tulee lisää, eikä joukkoliikenne voi vastata siihen, Korhonen sanoo.

Jämsäläinen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu Lotta Ahola (kok.) oli mukana neuvottelemassa synnyinseutunsa uudistuksista. Seuraavaksi on kuntien vuoro vastata hyvinvointialueen esittämiin kohtiin.

Lotta Ahola istuu pöydän ääressä.
Lotta Ahola ymmärtää Jämsän terveyspalvelujen kiristykset. Kuva: Kalle Pallonen / Yle

– Kunnilla on kuukausi aikaa lausua omat näkemyksensä aiheista. Sen jälkeen asiaa käsittelee aluehallitus. On ajateltu, että asia tulee toukokuussa valtuustoon, siellä olen itsekin päätöksiä tekemässä, Ahola avaa prosessin kulkua.

Muutokset astuisivat voimaan Jämsässä viimeistään syyskuussa 2025, kun Jämsän kaupungin ja Pihlajalinnan yhteisyrityksen Jämsän Terveyden nykyinen sopimus umpeutuu. Jämsän Terveys on huolehtinut jämsäläisten sote-palveluista vuodesta 2015 lähtien. Sen palvelut siirtyvät asteittain Keski-Suomen hyvinvointialueelle.

Hyvinvointialue on valmis kehittämään Jämsän ikääntyneiden ympärivuorokautista asumista. Tarkoituksena on tarjota hyvinvointialueen asukkaille ympärivuorokautisia asumispaikkoja asukkaan kotikunnasta.

Jämsän väestön ennustetaan vähenevän vuosina 2023-2030 noin 1 750 hengellä. Samalla yli 75-vuotiaiden osuus kasvaa noin 540 hengellä.