Jämsän kaupunginkirjasto julkaisi tänään sosiaalisessa mediassa päivityksen, jonka mukaan pääkirjaston wc-tiloista on varastettu vessapaperia.
Jämsän kaupungin kirjastopalvelupäällikkö Risto Heikkinen kertoo, että vastaavaa havaittiin kirjastossa myös viime kesänä.
– Naisten vessassa on automaatti, josta joku osaa rullia noukkia pois. Olemme panneet merkille, että kerran viikossa paperia häviää eli joku hakee sitä omaan tarpeeseen, Heikkinen toteaa.
Kirjaston wc-tilat ovat auki kirjaston käyttäjille myös kirjaston omatoimiaikoina. Heikkisen mukaan vessapaperivarkauksista on nyt kerrottu somessa ja vessan oveen on kiinnitetty lappu, jossa pyydetään sekä suomeksi että englanniksi, ettei vessapaperia varastettaisi.
– Meillä perusasetus on luottamus. Katsotaan mitä tehdään, jos laput ja asiasta kertominen eivät tehoa. Valvontakameroita ei voi vessatiloissa olla ja toivomme muutenkin, ettei tarvitsisi mitään salapoliisityötä tämän asian kanssa tehdä, Heikkinen sanoo.
Omatoimiaikoja supistettiin väliaikaisesti
Ikävät ilmiöt eivät ole Jämsän kirjastoissa aivan uusi juttu. Pääkirjastossa ilmeni viime keväänä ilkivaltaa ja häiriöitä. Vastaavaa oli myös Kuoreveden kirjastossa syksyllä 2022.
Jämsän kaupunki supisti häiriöiden vuoksi pääkirjaston iltojen omatoimiaikoja tilapäisesti. Heikkisen mukaan omatoimiajat palautettiin normaaliksi viime syyskuun alusta ja sen jälkeen arki on sujunut asiallisesti.
Heikkinen kertoo kuitenkin, että tällä hetkellä Jämsänkosken omatoimikirjastossa on havaittu iltaisin sotkemista ja tiloihin on mennyt useita ihmisiä yhden asiakkaan kirjastokortilla.
Heikkisen mukaan on mahdollista, että Jämsänkosken omatoimikirjastolla käy jatkossa vartija.
– Suurimmaksi osaksi kaikki toimii omatoimikirjastoissakin hyvin. Meillä on kolme täysin omatoimikirjastoa ja ne toimivat mainiosti, eivätkä ole mitään kriisipesäkkeitä, Heikkinen painottaa.