Kuopiolaisyhtye Turmion Kätilöistä julkaistaan bändihistoriikki

Tietokirjailija-toimittaja Elina Järven kirjoittama En tahdo unohtaa koskaan -niminen teos julkaistaan lokakuun alussa.

Vahvasti naamioidut Turmion kätilöt.
Turmion Kätilöt on ollut vuosien varrella useita kertoja Emma-ehdokkaana. Kuva Emma-gaalasta vuodelta 2024. Kuva: Susanna Pesonen / Yle
  • Anna Ronkainen

Kuopiolaisyhtye Turmion Kätilöistä julkaistaan bändihistoriikki.

Tietokirjailija-toimittaja Elina Järven kirjoittama En tahdo unohtaa koskaan -niminen teos julkaistaan lokakuun alussa.

Kirjassa käsitellään bändin kaksi vuosikymmentä kestänyttä taivalta soittajien henkilökuvien kautta.

Esiin nousevat myös sanoitusten takana olevat kipeätkin aiheet. Järvi on seurannut Turmion Kätilöiden uraa vuosien ajan.

Vuonna 2003 perustettu Turmion Kätilöt on viime vuosina nauttinut kotimaassa valtavaa suosiota, mutta bändi on kiertänyt paljon myös ulkomailla.

Yhtyeen keikat ovat olleet loppuunmyytyjä ja bändi on saanut myös useita Emma-gaala-ehdokkuuksia.

Kuopion kaupunki palkitsi Turmion Kätilöt viime vuonna Kuopio-stipendillä.