Tahkon hiihtokeskuksessa Pohjois-Savossa käy vilske. Käyttöaste nousi etelän hiihtolomien aikana hetkittäin jopa yli 90 prosentin ja kuluvallakin viikolla mentiin parhaimmillaan yli 80 prosentin.
Tahkon keskusvaraamon, Tahkocomin varatoimitusjohtajan Teo Kuosmasen mukaan asiakasmäärien huiput ovat olleet kevätsesongin aikaan samaa luokkaa kuin viime vuonna mutta taantuma näkyy.
– Majoitusvarausten pituus on nyt lyhyempi, ja rinteessä ei välttämättä olla joka päivä, mutta ilmaiset aktiviteetit, kuten laavut ja luontoreitit, ovat suosittuja.
Kulutuksen vähentyminen näkyy erityisesti ruokaravintoloissa. Ruokaa valmistetaan yhä useammin omatoimisesti lomamökkien keittiöissä. Iltaravintoloissa ruuhkat jäävät viikonloppujen tapahtumailtoihin.
Tahkolla seitsemän ravintolaa omistavan Pro Restaurants -yhtiön toimitusjohtaja Ville Puustinen arvioi, että myynnissä jäädään noin 10 prosenttia normaalista.
Virolaisia 25 prosenttia
Kuluvalla viikolla Tahkon asiakkaista jopa yli neljännes on ulkomaalaisia, lähinnä virolaisia. Tänä vuonna sekä virolaisten talvilomaviikko että itsenäisyyspäivän vapaat sattuivat samalle ajankohdalle.
– Näinä viikkoina Tahkolla on mukava tuulahdus kansainvälisyyttä, ja se on todella potentiaalinen asiakasryhmä myös jatkon kannalta, Kuosmanen sanoo.
Tahko on täysin riippuvainen kotimaisista matkailijoista, sillä vuositasolla jopa 95 prosenttia asiakkaista on suomalaisia. Se tekee Tahkon herkäksi suhdanteille.
– Kaikki kansalliset hankaluudet heijastuvat suoraan meihin. Maailmalla ne tapahtuvat eri sykleissä, ja siksi kansainvälisten matkailijoiden kautta voisimme tasoittaa suhdannekuoppien syvyyttä.
Kuosmasen mukaan kansainvälistä markkinointia on jo pienimuotoisesti aloitettu Kuopio-Tahko Markkinointi -yhtiön kautta esimerkiksi Baltian maihin.
Sitä on tarkoitus jatkaa sekä matkailuyritysten omin voimin että erityisesti vasta perustetun Pohjois-Savon matkailu -yhtiön avulla.
Joulupukki ja luminen talvi
Samaan aikaan kun moni kotimainen matkailukeskus on kärsinyt kulutuksen vähentymisestä, Lapin talvimatkailu tahkoaa uusia ennätyksiä. Lapin vahvuus on kansainvälisyydessä. Se on huomattu myös Pohjois-Savossa, jossa aiotaan ottaa askelia samaan suuntaan.
– Alkuvuodesta tapasimme eteläeurooppalaisia matkanjärjestäjiä ja heiltä saimme todella tärkeää tietoa siitä, miten Tahkosta saataisiin houkuttelevampi kohde esimerkiksi perheille. Ja kyllä se on joulupukki, porot ja luminen talvi.
Kuosmanen arvostaa Lapin pitkäjänteistä työtä joulumatkailun markkinoinnissa. Suomen maabrändi on hyvä.
– Meidän tehtävämme on kertoa kansainvälisille matkailijoille, että meidän talvemme on lähellä Lapin talvea.
Kansainvälisessä matkailussa on lähes rajaton potentiaali ja ostovoima. Kuosmasen mukaan siinä markkinassa on järkevää tehdä yhteistyötä.
– Kotimaan matkailussa kilpaillaan yhden pienen kakun siivusta, kun kansainvälisessä matkailussa jokainen toimija kasvattaa kakun kokoa, jolloin jokaisen siivu kasvaa. Kuosmanen sanoo.