Jyväskylän SM-viikon aikana ratkaistiin 18 eri lajin mitalistit. Mestaruuksia oli jaossa sekä sisällä että ulkona.
Yksi suorituspaikoista oli Hipposhalli. Siellä kilpailtiin muun muassa kädenväännön, kahvakuulan, taekwondon, snookerin ja jousiammunnan SM-mitaleista.
Viime vuonna SM-viikko järjestettiin kesällä, nyt talvella. Ensi vuonna se on taas kesällä. Syy siihen on tiivis yhteistyö Ylen kanssa, kertoo SM-viikon vastaava tuottaja Päivi Harri.
– Pääsääntöisesti SM-viikko järjestetään kesällä, mutta silloin kun on kesäolympialaiset, se järjestetään talvella. Tämä johtuu siitä, että Ylen resurssit ovat kiinni olympiatuotannoissa, Harri kertoo.
Harri korostaa, että SM-viikko on hyvän mielen tapahtuma. Lajit ovat valtalajeja pienempiä, niitä tehdään suurella sydämellä ja antaumuksella.
– Ilmapiiri täällä on tosi hieno ja yleisö on ottanut hienosti vastaan erilaiset lajit, Harri kertoo.
SM-viikolla osaa lajeista pääsee katsomaan todella läheltä.
– Tässä voi yleisö vaikka napata lajin toimitsijoita juttusille ja kysellä lajista lisää, Harri sanoo.
Yksi tapahtuman yleisömagneeteista oli sunnuntain jääravit Jyväsjärvellä. Kansaa oli saapunut runsaasti sekä järven jäälle että rannalle.
Jyväskylän SM-viikkoa on ollut toteuttamassa keskusorganisaation lisäksi noin 600 talkoolaista. Pääosa heistä on tullut lajiliittojen kautta.
Pöljästä ideasta tapahtumaksi
Jämsän Himoksella järjestettiin lauantaina Simmarihiihto. Tapahtumassa ei kilpailtu kuin korkeintaan itseään vastaan. Ideana oli hiihtää uima-asussa ja käydä välillä saunassa. Osallistujia päivän kahdessa lähdössä oli yhteensä lähes sata.
Simmarihiihdon järjestäjien Anne Partasen ja Sirpa Lahden mukaan pöljä idea on nyt kasvanut tapahtumaksi.
– Minusta tuntuu, että vain suomalaiset voivat innostua näin omituisesta ajatuksesta, Partanen sanoo.
Osallistujien määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
– Ihmiset ovat iloisia siitä, että saavat ylittää itsensä ja heittäytyä. Jotkut ovat sanoneet, että eivät ole hiihtäneet vuosiin, mutta Simmarihiihto on saanut heidät takaisin ladulle, Lahti sanoo.
Järjestäjien mukaan yksi Simmarihiihdon hienouksista on yhteisöllisyys.
– Tässä tulee ihania kohtaamisia ladulla. Toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten yhteinen riemu on helppo jakaa, Partanen ja Lahti toteavat yhteen ääneen.
Partasen ja Lahden suunnitelmissa on, että jatkoa tulee ja kehitettävää on. Ensi vuodeksi on tarkoitus saada tapahtumaan myös musiikkia.
– Tästä on kehittynyt karnevaalihenkinen festivaalitapahtuma. Osallistujat ovat esittäneet toiveita esimerkiksi musiikista, joten tapahtuma jalostuu myös käyttäjien toiveiden mukaan.
Simmarihiihto järjestettiin nyt kolmatta kertaa.