Korkeakoulujen yhteishaku tarjoaa Etelä-Karjalassa paikkoja esimerkiksi yhteiskunta- ja kauppatieteiden sekä tekniikan kandidaatin tutkintoon

LAB-ammattikorkeakoulussa ja LUT-yliopistossa on haettavana yhteensä noin 2 300 opiskelupaikkaa.

Ensihoidon opiskelijat harjoittelevat tilanteita LAB-ammattikorkeakoulun pihassa Lappeenrannassa. Opettaja seuraa opiskelijoiden toimintaa vierestä
LAB-ammattikorkeakoulussa on haettavana paikkoja esimerkiksi ensihoitajan koulutukseen. Arkistokuva. Kuva: Elli Sormunen / Yle
  • Riitta Väisänen

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa tänään keskiviikkona.

Lappeenrannassa ja Lahdessa toimivassa LAB-ammattikorkeakoulusta on haettavana opiskelupaikkoja suomenkielisiin koulutuksiin. Tarjolla on noin 1 700 opiskelupaikkaa kaikilta koulutusaloilta.

Lappeenrannan–Lahden teknillisessä yliopistossa eli LUT-yliopistossa on tarjolla yhteensä liki 600 aloituspaikkaa Lappeenrannassa järjestettävissä suomenkielisissä kandidaattiohjelmissa.

Paikkoja on yhteiskuntatieteiden, kauppatieteiden ja tekniikan kandidaatin tutkintoon johtaviin koulutuksissa.

Yhteishaku päättyy 27. maaliskuuta.

Mahdolliset valintakokeet järjestetään kevään ja alkukesän aikana.

Todistusvalintojen osalta tulokset ilmoitetaan viimeistään 27. toukokuuta. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan viimeistään 4. heinäkuuta.

Korjaus 13.3. kello 8.18: Korjattu ingressiin oikeaksi LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston opiskelupaikkojen määrä, joka on 2 300, ei 1 300.