Lisärahoitus tuo helpotusta teiden korjausvelan purkuun

Uudenmaan ely-keskuksen mukaan ensimmäiset kohteet ovat tiedossa pian.

Henkilöauto ajaa kesäisellä paikatulla maantiellä.
Uudenmaan ely-keskuksen arvion mukaan työt on mahdollista aloittaa jo huhtikuussa ja päällystyskausi jatkunee loka-marraskuulle. Arkistokuva. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
  • Petri Niemi

Hallituksen lisärahoitus tuo merkittävän lisäpanostuksen teiden päällystykseen.

Uudenmaan ely-keskuksen mukaan päällytysrahoitus tuplaantuu lisätalousarvion myötä tänä vuonna perusrahasta. Uudenmaan ely-keskus kilpailuttaa Uudenmaan lisäksi Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen urakat.

Ensimmäiset kohteet sijoittuvat vilkkaimmille teille ja ovat tiedossa tämän kuun loppuun mennessä.

Muut toteutettavat päällystyskohteet varmistuvat juhannukseen mennessä, kun kevään kuntomittaustulokset ovat käytettävissä ja kohteiden kilpailutukset etenevät.

Koko maassa teiden korjausvelan purkuun on täksi vuodeksi myönnetty 250 miljoonaa euroa lisää rahaa.