Entinen Salon kaupungintalon tontti jokirannan tuntumassa on toistaiseksi jäänyt hyödyntämättä. Aluetta hallitsee pääosin pysäköintipaikkana toimiva asfalttikenttä.
Asiaan tulee muutos, jos kaupunki saa järjestettäväkseen asuntomessut. Kyseessä olisi yksi kaikkiaan seitsemästä messualueesta eri puolilla kaupunkia.
Hajautettu malli olisi uutta asuntomessujen konseptissa.
– Se on tietysti haaste, joka pitää ratkaista yleisöystävällisellä tavalla. Liikkuminen eri kohteiden välillä tulee tehdä riittävän yksinkertaiseksi, jotta ne ovat helposti saavutettavissa, pohtii Salon elinvoimajohtaja Mika Mannervesi.
Noin kolmen kilometrin säteellä sijaitsevien messualueiden välille kaavaillaan sukkulabussikuljetuksia. Salonjokea voisi hyödyntää risteilyliikennettä, virkistyspalveluja ja oheistapahtumia tarjoavana valtaväylänä.
Hallitusti hajautetun mallin keskeisenä tavoitteena on kaupunkikeskustan kehittäminen ja elinvoimaisuuden lisääminen.
Salonjokeen rakennettaisiin uusi kevyen liikenteen silta. Länsirannalle pitkään kaavaillusta paviljonkirakennuksesta järjestettäisiin toteuttamiskilpailu.
– Osa katuverkostosta kaipaa kunnostusta. Messujen myötä myös täydennysrakentamiseen ja kaavoitukseen tulisi lisää tehoa, visioi Mika Mannervesi.
Salon asuntomessukattaus sisältäisi useita erilaisia asumisvaihtoehtoja: pientaloja, kerrostaloja, korjausrakentamiskohteita ja puurakentamista. Esimerkiksi vanhalle kaupungintalon tontille voisi tulla puukerrostaloja.
Salo hakee asuntomessuja vuosikymmenen loppupuolelle. Mahdollisia ovat vuodet 2028–2030. Valtuusto hyväksyi hakemuksen tekemisen yksimielisesti. Kriittisiä kannanottoja ei ole juuri kaupungista kuulunut.
– Messutapahtumaa on puuhasteltu aika aktiivisesti viimeiset kaksi vuotta. Aikaisemmin se oli lähinnä puhe- ja keskusteluasteella. Olisi hakemuksen voinut jättää aikaisemminkin, mutta hyvä että se nyt tehdään, katsoo Salon Yrittäjien puheenjohtaja Jukka Alanko.
Alanko toivoo, että asuntomessujen avulla Salosta välittyisi suurelle yleisölle kuva viihtyisänä ja vireänä kaupunkina hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Salo odottaa Osuuskunta Suomen Asuntomessuilta päätöstä järjestelyvastuusta kuluvan vuoden aikana.
– Oli kyseessä mikä vuosi tahansa, niin kiire tulee joka tapauksessa, myöntää Mika Mannervesi.