Kun julkisuudessa käsitellään ruuhka-Suomen ulkopuolella asuvien nuorten elämää, listataan yleensä ongelmia. Tämä juttu ei ole sellainen.
Helmikuussa tohtoriksi väitellyt Ria-Maria Adams tutki pohjoisen nuorten hyvinvointia heidän omasta näkökulmastaan.
Kävi ilmi, että monelle pohjoiseen jääneelle hyvä elämä tarkoittaa yhteyttä luontoon ja sitä, että kokee itsensä tärkeäksi osaksi yhteisöä. Hyvinvointia tukee myös vapaus rakentaa omannäköinen elämä.
Nämä asiat ovat tärkeitä myös Ylitornion Raanujärvellä asuvalle 28-vuotiaalle Jenni Vuololle, joka ei osallistunut Adamsin tutkimukseen, mutta haastateltiin tätä juttua varten.
Jääminen on radikaali päätös
Kuten pienellä Raanujärven kylällä asuva Vuolo, myös monet muut maaseutupaikkakunnilla asuvat nuoret tiedostavat, että valinta poikkeaa tavallisesta. Yleensä pikkukunnasta muutetaan pois ensin opiskelupaikan ja sitten työn perässä.
Joskus nuorempana mietin, olenko jotenkin huonompi ja juntti, kun en halua lähteä täältä. Mutta kaupunkielämä ei ollut minua varten. Haluan, että arki on sellaista, että ei tarvitse elää viikonlopuille tai lomille.
En koe yksinäisyyttä. Vaikka spontaanit kahvittelut ovat jääneet vähemmälle, kaverit kyläilevät täällä mielellään. Se on isompi juttu kuin nähdä vaikkapa kaupungilla. Näkeminen on muuttunut tietyllä tapaa syvemmäksi.
Joskus ulkopuolelta tuleva paine saa ajattelemaan, että omaa valintaa pitää selitellä.
– Moni tapaamistani nuorista, jotka olivat tehneet tietoisen valinnan jäädä, painotti, että he eivät ole mitään peräkammarin poikia ja tyttöjä, jotka jäävät sen takia, että ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, väitöstutkija Ria-Maria Adams kertoo.
Hän kirjoittaa tutkimuksessaan, että länsimaissa menestys tarkoittaa usein hyvää uraa ja materiaalista hyvinvointia, jotka voi saavuttaa muuttamalla pois syrjäseudulta kaupunkeihin. Jääminen voidaan nähdä omien taitojen ja potentiaalin haaskaamisena. Kun yhteiskunnan viesti on tämä, maaseudulle jäävä nuori voi kokea olevansa epäonnistunut.
Myös media toistaa kielteistä kuvaa haja-asutusalueista ja sinne jäävistä ihmisistä. Adamsin tutkimus haastaa stereotypioita ja tekee maaseudulle jäävistä nuorista aktiivisia toimijoita, jotka ovat itse päättäneet jäädä ja rakentaa hyvää elämää omilla ehdoillaan.
Se ei ole aina helppoa.
– Silloin jää yleensä vähemmistöön. Jääminen on tavallaan radikaali päätös, Adams sanoo.
Myös kemijärveläinen Aleksi Ulkuniemi, 29, on joutunut perustelemaan pienelle Luusuan kylälle jäämistä.
Urasuunnitelmat voivat olla toissijainen juttu
Pohjoisessa viihtyvät nuoret vaikuttavat olevan valmiita joustamaan paitsi palvelujen saatavuudessa myös uraan liittyvissä asioissa.
Työn takia ollaan valmiita matkustamaan kauemmaskin ja mahdollisuuksia etsitään myös etätyöstä. Osa saattaa valita suoraan sellaisen alan, mikä mahdollistaa kotiseudulle jäämisen. Työn rooli voi olla toissijainen asia, jos elämä on muuten mieluisaa.
Urapaineita helpottaa osaltaan se, että elintaso voi olla korkeampi pienemmillä tuloilla.
– Nuoret nostivat esiin esimerkiksi asuinkulut ja sen, että heillä on mahdollisuus päästä vähemmällä rahalla kiinni sellaiseen hyvään elämään, että voi ostaa vaikka talon, Adams kertoo.
Joulunpyhinä muualle lähteneet palasivat kotiseudulle ja kun törmättiin baarissa, monet kysyivät, miten voin asua täällä. Minua tympi se kysely ja vähättely, kun olin itse tehnyt tietoisen valinnan jäädä. Niin kuin elämä olisi jotenkin parempaa vaikkapa Tampereella yksiössä ja tehdastöissä.
Jollekin onnellisuus on sitä, että asuu isossa kaupungissa, käy töissä ja kuntosalilla ja menee kotiin. Minun onnellisuuteni syntyy porohommista, tästä rauhallisesta ympäristöstä ja tietynlaisesta vapaudesta.
Varsinkin nuorimmat Adamsin haastattelemat lappilaiset kaipasivat kyllä samanlaisia aktiviteetteja kuin nuoret muuallakin. Monet olivat kuitenkin valmiita matkustamaan esimerkiksi elokuvien tai shoppailun perässä kauemmas lähimpään kaupunkiin.
– Mahdollisuus kulkemiseen on todella tärkeää nuorille, jotka päättävät jäädä. Eli pitkiä välimatkoja ei nähty niinkään ongelmana, jos oli mahdollisuus kulkea autolla tai mopolla tai vanhemmat olivat valmiita kuljettamaan, Adams sanoo.
Joillekin Adamsin haastattelemista nuorista osa pikkupaikkakunnan viehätystä oli juuri se, että siellä ei ole mitään tekemistä.
Pidän elämästäni täällä, koska en kaipaa mitään muuta tai muunlaista elämää.
Nuori mies, peruskoulu
Toinen tutkimukseen osallistunut nuori puolestaan kuvaa luontoyhteyttä, josta hän ei ole valmis luopumaan.
On vaikeaa kuvailla ulkopuoliselle, miten paljon luonto minulle merkitsee. Se täytyy kokea itse, jotta ymmärtää, miten erilaiselta tuntuu, jos pääsyä oikeaan, rauhalliseen luontoon ei ole.
Nuori mies, toisen asteen tutkinto
Arktisen alueen nuoret muuttavat pois
Nuorten poismuutto pohjoisesta ei ole vain suomalainen ilmiö. Arktiset alueet ympäri maailman tyhjenevät. Nuorten ikäluokkien kato maaseutupaikkakunnilta on Suomessa kuitenkin vielä nopeampaa kuin muissa pohjoismaissa, Adamsin tutkimus toteaa.
Adams näkee, että poismuutto on normalisoitu länsimaisessa kulttuurissa ja pienten paikkakuntien nuorten on siksi opittava lähtemään.
– Monet muuttavat jo 15–16-vuotiaina isommalle paikkakunnalle, koska opiskelumahdollisuuksia ei ole. Se on iso muutos heidän elämässään.
Lappilaisten nuorten hyvinvointia ei ole aiemmin tutkittu Adamsin esittelemästä näkökulmasta. Maailmallakin selvitykset ovat koskeneet pääasiassa nuorten poismuuttoa maaseutupaikkakunnilta.
Viime vuosien aikana tutkijoiden näkökulma on kuitenkin Adamsin mukaan muuttunut, ja nyt käsitellään yhä useammin haja-asutusalueille takaisin muuttavien ja sinne jäävien nuorten elämää. Suomeen on syntynyt myös uusi nuorten aikuisten ryhmä, jossa muutetaan etelästä pohjoiseen tietyn elämäntavan perässä.
Adams kannustaakin siirtymään hyvinvoinnin jäykistä määritelmistä kohti joustavampaa käsitteen ymmärtämistä.
– Ei tulisi ainakaan painostaa ajattelemaan, että hyvä elämä löytyy vain korkeakoulujen ja materiaalisen hyvinvoinnin kautta, Adams sanoo.
Videoiden musiikki: Epidemic sound