Etelä-Savon Rikosuhripäivystyksen asiakasmäärät ovat olleen nousussa vuosia.
Mikkelin palvelupisteellä palveltiin viime vuonna 314 asiakasta, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Valtakunnallisesti asiakasmäärät nousivat selvästi vähemmän, noin 11 prosenttia.
– Kasvuun on vaikuttanut palvelun tunnettavuuden lisääntyminen sekä hyvä yhteistyö erityisesti poliisin mutta myös muiden sidosryhmien kanssa, kertoo Rikosuhripäivystyksen Mikkelin palvelupisteen toiminnanohjaaja Liisa Haapea.
Savonlinnassa asiakkaita oli noin 290, mikä on suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin.
Maakunnan palvelupisteillä päivystetään myös valtakunnallisissa palveluissa, ja niiden kautta palveltuja asiakkaita oli viime vuonna yhteensä vajaa tuhat. Mitään selviä piikkejä asiakasmäärissä ei maakunnassa ole huomattu, vaan asiakkaita palvellaan tasaisesti pitkin vuotta.
Rikosuhripäivystys antaa käytännön neuvoja sekä emotionaalista tukea.
– Tuen tavoitteena on auttaa rikoksen uhria, hänen läheistään tai rikosasian todistajaa selviytymään kokemuksesta nopeammin ja paremmin sekä varmistaa oikeusturvan toteutuminen, Haapea sanoo.
Tyypillisiä asiakkaiden kohtaamia rikoksia ovat pahoinpitelyt lähisuhteissa, seksuaalirikokset sekä erilaiset petokset. Etelä-Savossa lähes 80 prosenttia asiakkaista on naisia.
– Tiedämme, että miehet kohtaavat yhtälailla rikoksia, mutta he eivät valitettavasti ohjaudu Rikosuhripäivystyksen palveluihin yhtä hyvin. Rikos voi tapahtua ihan kenelle tahansa, katsomatta yhteiskuntaluokkaa.
Rikosuhripäivystys toimii valtakunnallisesti muun muassa puhelimitse, mutta paikallisella palvelupisteillä tukea voi saada myös kasvokkain. Rikosuhripäivystyksen henkilö voi toimia myös tukihenkilönä rikosprosessin aikana.
– Yksin ei uhrin tarvitse jäädä.