Vanhan lukiorakennuksen purkutyöt on saatu valmiiksi Lapualla – tontille nousee uusi uimahalli

Aiemmin uimahallin hintakatoksi on asetettu 10 miljoonaa euroa. Sittemmin hintakaton on kuitenkin arvioitu ylittyvän reippaasti.

Lapuan lukio purettu, tyhjä tontti
Lapuan vanhan lukio on saatu purettua. Seuraavaksi tontille nousee uimahalli. Kuva: Lapuan kaupunki
  • Tuomo Mäenpää

Vanhan lukiorakennuksen purkutyöt on saatu valmiiksi Lapualla osoitteessa Kiviristintie 10. Hyvin sujuneen työn lopputarkastus tehtiin tänään.

Tontilla tehdään vielä pilaantuneen maan puhdistusta. Lisätyö aiheutui aiemmin poistetun öljysäiliön vuodosta. Säiliö poistettiin aikanaan, kun lukio liitettiin kaukolämpöön.

Lukion tontille nousee uusi uimahalli. Uimahallin rakennuslupahakemus aiotaan tehdä kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Uimahalliin on tulossa viisiratainen ja 25-metrinen kuntouintiallas, jonka yhteydessä on hyppyallas.

Suunnitteilla on myös sadan neliön monitoimiallas pore- sekä opetusaltaineen. Rakennukseen ollaan toteuttamassa myös kuntosalia.

Uimahallin hintakatoksi on aiemmin asetettu valtiontukineen 10 miljoonaa euroa. Sittemmin hintakaton on kuitenkin arvioitu ylittyvän reippaasti.

Uimahallin suunnittelun kilpailutus avataan kevään aikana.