Valkohäntäpeurakanta jatkaa laskuaan − tärkein syy metsästys, mutta myös pedoilla osansa

Luonnonvarakeskus kertoo, että laskua kertyi erityisesti tiheimmän kannan alueella Varsinais-Suomessa, Etelä-Hämeessä ja Uudellamaalla.

Valkohäntäpeura metsän laidalla.
Valkohäntäpeurakannan kutistuminen näkyy jo saalismäärien pienenemisenä ja peurakolareiden vähenemisenä. Arkistokuva. Kuva: Yle / Tiina Grönroos
  • Petri Lassheikki

Valkohäntäpeurakannan lasku jatkuu. Luonnonvarakeskuksen (Luke) talven kanta-arvion perusteella kanta pieneni 11 prosenttia viimevuotisesta.

Luonnonvarakeskus kertoo tiedotteessaan, että laskua kertyi erityisesti tiheimmän kannan alueella Varsinais-Suomessa, Etelä-Hämeessä ja Uudellamaalla. Kannan koko pieneni tai pysyi liki ennallaan lähes kaikilla hirvitalousalueilla.

Luken arvion mukaan valkohäntäpeuran talvikanta on noin 117 000 yksilöä.

− Valkohäntäpeurakanta on pienentynyt kolmen vuoden takaisesta 150 000 yksilön huippulukemasta. Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta ja riistahallinnon tavoitteiden suuntaista, kertoo erikoistutkija Sami Aikio Luken tiedotteessa.

Myös pedoilla osansa kannan pienenemiseen

Luken mukaan valkohäntäpeurakannan kutistuminen näkyy jo saalismäärien pienenemisenä ja peurakolareiden vähenemisenä.

Kannan pienenemisen keskeinen syy on tehostettu metsästys, mutta myös peura-alueen runsastuneilla susi- ja ilveskannoilla voi olla vaikutusta. Tänä keväänä on aloitettu tutkimus, jossa selvitetään petojen vaikutuksia pieniin hirvieläimiin.

Kannanarvioinnissa sovellettiin nyt toista kertaa uutta hirvitalousaluekohtaista mallia. Uudella mallilla valkohäntäpeurakannan kehitykseen vaikuttavaa alueellista tietoa saadaan hyödynnettyä aiempaa paremmin. Tämä auttaa kohdentamaan metsästystä alueille, joiden peurakannan kokoa on aiemmin aliarvioitu.

Ensi syksynä alkavan metsästyskauden alun kannan kooksi Luke arvioi 154 000 yksilöä. Kannan koon pienentäminen nykyisestä edellyttäisi vähintään 40 000 peuran saalista. Arvio perustuu nykyisen kannan koon ja rakenteen tunnuslukuihin.