Pikkukunta hakee kirjastonjohtajaa, jonka vastuulla ovat myös museo, matkailu ja maahanmuutto – palkka alle 3 000 euroa

Oripään kunnanjohtajan mukaan tehtävänkuva juontuu edellisen kirjastonjohtajan osaamisesta. Ammattiliitto Jytyn asiantuntija pitää työpaikkailmoitusta kirjastotyön halpuuttamisena.

Oripään kunnan työpaikkailmoituksesta syntyi somekohu, kun Mari Kujanpäälle etsitään seuraajaa. Sivistysjohtaja Mika Virtanen kertoo kirjastonjohtajan moninaisesta toimenkuvasta. Kuva ja video: Kalle Mäkelä / Yle
  • Heinimaija Hirvonen
  • Kalle Mäkelä

Varsinaissuomalaisen Oripään kunnan työpaikkailmoitus herättää ihmetystä sosiaalisessa mediassa.

Runsaan tuhannen asukkaan kunta etsii riveihinsä kirjastonjohtajaa, jonka tehtävien kirjo on varsin laaja.

Aineiston hankinnan ja asiakaspalvelutyön lisäksi tehtäviin kuuluvat kunnan kulttuuri-, museo- ja matkailupalvelut sekä maahanmuuttoasiat.

Kirjastonjohtaja on myös kunnan johtoryhmän jäsen, työskentelee lähiesimiehenä ja toimii hyvinvointilautakunnan esittelijänä vastaten tilivelvollisena lautakunnan taloudesta.

Tehtävään kuuluu ilmoituksen mukaan ilta- ja viikonlopputöitä. Palkka on 2 978 euroa kuussa. Vaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaitoa ja perehtyneisyys kirjaston toimintaan.

Muun muassa kirjastoalan vaikuttaja Henriika Tulivirta jakoi rekrytointi-ilmoituksen.

– Ilmoituksesta on varmaan epähuomiossa jäänyt pois liikennesuunnittelijan ja haudankaivajan vastuualueet, hän kommentoi viestipalvelu X:ssä.

Pienissä kunnissa on laajat tehtäväkentät

Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppanen ei tiistaina osannut sanoa, onko tehtävään tullut hakemuksia. Hänen mukaansa tehtävänkuvaan on vaikuttanut sotepalvelujen siirtyminen kunnista hyvinvointialueelle.

– Pienissä kunnissa johtotehtävissä olevien henkilöiden tehtävänkuvat ovat usein laajat ja moninaiset. Isommissa kunnissa tällaisia tehtäviä saattaa hoitaa useampikin henkilö.

Palkasta kysyttäessä Tolppanen toteaa sen olevan linjassa kunnan nykyiseen palkkatasoon.

– Pyrimme pitämään työilmapiirin viihtyisänä. Palkka ei ole varmasti hakijoille ykköskriteeri, vaan mielenkiintoiset työtehtävät.

Oripään kunnan työpaikkailmoitus kirjastonjohtajan tehtävään TE-palveluiden sivuilla, taustalla kirjastokirjoja.
Oripään kirjastonjohtajalta kaivataan monenlaista osaamista, mutta palkka ei mairittele. Kuva: Kuvakaappaus TE-palveluiden sivuilta, Birgitta Vuorela / Yle, kuvanmuokkaus: Jouni Koutonen / Yle

Tehtävä tuli Oripäässä haettavaksi, kun tehtävää aiemmin hoitanut henkilö vaihtoi työpaikkaa. Tehtävänkuvaus juontuu osin edeltäjän kiinnostuksen kohteista.

– Hän oli museoista kiinnostunut, kehitti erilaisia tapahtumia ja oli itsekin kirjailija, Tolppanen kuvailee.

Hän myöntää, ettei kirjastoalan ammattilaisella ole välttämättä maahanmuuttoon tai matkailuun liittyvää osaamista.

– Luonnollisesti kunta on velvollinen antamaan tehtäviin perehdytyksen. Vaihtoehtona on, että tehtävänkuvaa täytyy tarkastella uudestaan.

Maahanmuuttoon liittyvistä vastuista Oripään sivistysjohtaja ja samalla koulun rehtori Mika Virtanen toteaa, että kunnassa maahanmuuttajia on hyvin vähän, hänen johtamassaan koulussakin vain kourallinen.

– Paljolti se on sitä, että on mukana alueen verkostoissa, ja on kartalla, mitä maahanmuuttoasioissa tapahtuu ja mitä uusia päätöksiä tehdään. Hän toimii esimerkiksi linkkinä Varsinais-Suomen hyvinvointialueeseen ja muihin seudullisiin viranomaisiin maahanmuuttoasioissa.

Mies katsoo tietokoneen ruutua.
Sivistysjohtaja Mika Virtanen toimii itse myös rehtorina Oripään koulussa. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Väistyvä kirjastonjohtaja pitää keskustelua liian kärjistettynä

Vuonna 2009 Oripään kirjastonjohtajana aloittanut Mari Kujanpää vietti viimeistä työpäiväänsä keskiviikkona. Normaalien kirjastotehtävien ohessa hän on ehtinyt moneen, ja asiakkaita hän kehuu erittäin mukaviksi.

– Ei ole ollut yksitoikkoisia hetkiä, on päässyt tekemäään todella monipuolisesti erilaisia asioita laidasta laitaan. On kuntosalin avainten myymistä ja liikuntahallin vuorojen varausta, hän mainitsee muutaman.

Nainen selailee kirjaston hyllyjä.
Uuteen työpaikkaan siirtyvä Mari Kujanpää kertoo kirjastonjohtajan toimen tarjonneen monipuolisia tehtäviä. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Seuraajansa työpaikkailmoitusta sosiaalisessa mediassa ihmetteleville Kujanpää toteaa, että Oripään kokoisessa kunnassa kaivataan joustavuutta.

– Pienissä kunnissa on totuttu siihen, että asioita hoidetaan monipuolisesti. Kun tarvitsee tehdä jotain, tartutaan toimeen eikä jäädä ihmettelemään, kuuluuko tämä tontilleni vai ei.

Koko some-kohua hän pitää ylimitoitettuna.

– Somessa nousee myrsky milloin mistäkin, tulee ja menee ja unohtuu. Tämä on mennyt vähän liian kärjistetyksi. Onhan tämä tehtäväkenttä laaja, mutta ei ole mahdotonta saada tätä kaikkea pyörimään.

Kirjastotyön halpuuttamista

Ammattiliitto Jytyn kirjastoalasta vastaava aluetoiminnan asiantuntija Sonja Rapo toteaa, ettei ole aiemmin törmännyt vastaavaan työpaikkailmoitukseen.

Rapon mielestä on kirjastotyön aliarvioimista olettaa, että työn ohessa pystyisi hoitamaan monia muita vastuullisia tehtäviä.

– Tehtävänkuva ja vaatimustaso kuulostavat turhan laajalta palkkaan nähden. Työntekijän pitää pienessä kunnassa joustaa, se on ihan selvä, mutta tämä vaikuttaa varsin erikoiselta.

Palkkakysymykseen Oripään sivistysjohtaja Mika Virtanen ei halua ottaa suuremmin kantaa.

- Näin ovat kunnan luottamuselimet päättäneet, että tämä se palkka on. Sitä korotettiin muistaakseni vuonna 2023. En sitä halpuuttamiseksi sanoisi, mutta toki toivon, että palkat voisivat olla parempia, sanoo Virtanen.

Lisätty 20.3.2024 kello 13.47 tehtävänsä jättäneen kirjastonjohtajan kommentit ja kello 14.28 sivistysjohtajan kommentit.