Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen kerää nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on Suomeen säädettävä lähipalvelulaki.
Aloitteen mukaan Suomeen on säädettävä lähipalvelulaki sosiaali- ja terveyspalveluihin. Laissa määriteltäisiin kansalaisten tarvitsemat palvelut sekä se, missä ajassa ne on ihmisille turvattava.
Aloitteen ovat laittaneet alulle Rusasen lisäksi muun muassa Pyhäjärven kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi ja Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen.
Heidän mukaansa aloitteen taustalla ovat hyvinvointialueiden palveluverkkosuunnitelmat, jotka uhkaavat kaventaa lähipalveluiden saatavuutta, etenkin reuna-alueilla.
Nimiä kerätään 1. syyskuuta 2024 saakka.
Pohjois-Savon hyvinvointialue järjestää keväällä asukastilaisuuksia, joissa on mahdollista keskustella säästösuunnitelmista. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään tiistaina Vieremällä, ja sen kohderyhmänä ovat erityisesti Vieremän, Kiuruveden, Iisalmen ja Sonkajärven asukkaat.