Työryhmä: Anton Vanha-Majamaa, Miikka Varila ja Karoliina Juntunen
Tuhannet elokuvan ystävät selaavat nettihuutokauppoja ja Facebookin myyntiryhmiä hyvien diilien perässä. He haluavat tietyt filmit hyllyynsä ja ovat valmiita maksamaan niistä suuria summia.
Vaikka moni ajattelee, että suoratoiston aikakaudella kaikki sisällöt olisivat helposti saatavilla, niin ei ole. Suoratoistopalveluista ja nettivuokraamoista puuttuu tunnettujakin elokuvia. Syynä on tyypillisesti umpeutuneet sopimukset, epäselvyydet levitysoikeuksissa tai silkka raha – elokuvan pitäminen kokoelmissa maksaa, ja monet palveluista ovat talousvaikeuksissa.
Keräilijälle fyysinen kopio on ainut tapa varmistaa, että elokuva tai sarja on aina saatavilla.
Osa elokuvia ostavista haluaa levyn sen keräilyarvon takia, vaikka elokuva löytyisikin nettipalveluista. DVD:t ja blu-rayt ovat haluttua tavaraa. Hurjimmillaan yhdestä elokuvasta saatetaan maksaa jopa 700 euroa.
Samaan aikaan suomalaisten vaatekomerot ja häkkivarastot ovat täynnä vanhoja DVD:itä. Niillä ei ole useimmille enää käyttöarvoa, koska Netflix ja Disney+ riittävät.
Selvitimme miten ja miksi vanhoilla elokuvakokoelmilla voi nyt tehdä rahaa.
Suomi-kansista maksetaan hurjia hintoja
Tamperelainen elokuvakeräilijä Ville Lähde esittelee hyllyistään elokuvia, joista on maksettu viime vuosina kovia hintoja. Lähteen kokoelma on tuhansien nimikkeiden suuruinen.
Viime vuonna hän käytti elokuviin noin 10 000 euroa.
Sylvester Stallonen tieteistoimintaelokuva Judge Dreddin (1995) DVD:stä on maksettu sata euroa, Charles Bronsonin tähdittämän Teräshermon (1975) DVD myytiin viime vuonna Huuto.netissä 150 eurolla ja Ihmispaholaiset (1978) on mennyt monesti 200–300 eurolla.
Nuijan ja tosinuijan (1994) blu-raysta on maksettu 70 euroa, Mask – naamiosta (1995) 80 euroa ja Piinasta (1990) 85 euroa.
Videolla Ville Lähde kertoo esimerkein, mikä voi tehdä DVD:stä keräilykappaleen:
Ray Harryhausenin erikoistehosteista tunnetut seikkailuelokuvat Sinbadin uudet seikkailut (1958) ja Lentävien lautasten hyökkäys (1956) ovat satojen eurojen arvoisia. Salaperäisestä saaresta (1961) on maksettu peräti 620 euroa.
Nämä ovat kaikki elokuvia, joiden myyntihinta on uutena ollut parin kympin luokkaa.
Hurjiin hintoihin vaikuttaa muutama asia. Tärkein on se, lukeeko elokuvan nimi kannessa suomeksi. Suomenkieliset painokset ovat aina harvinaisempia. Siksi Lähde maksoi 80 euroa Vieraat ulkoavaruudesta -elokuvan (1953) DVD:stä.
– Jos kannessa lukisi It Came from Outer Space ja olisi muuten ihan sama kansi, niin sanoisin, että hyvä hinta olisi vitosen.
Ja siksi kasarikomedian Kolme kaverusta (¡Three Amigos!, 1986) DVD Suomi-kansilla voi olla melkein 200 euron arvoinen, vaikka leffa löytyy suoratoistopalveluista ja siitä on julkaistu laadukkaampi Blu-ray-versio.
Muita hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat painoksen koko, elokuvan kunto (onko se vielä muoveissa), genre (sci-fi, kauhu ja toiminta ovat keräilijöiden suosiossa) ja se, löytyykö elokuva suoratoistopalveluista. Lähde huomauttaa, että esimerkiksi Clint Eastwoodin elokuvia löytyy verkosta yllättävän huonosti.
Mitään varmaa reseptiä siihen, millä elokuvilla tienata, ei ole. Lähde tekee Youtube-tililleen Videopörssi-nimistä sarjaa, jossa seurataan keräilyelokuvien hintoja tallennemarkkinoita.
Yhden nyrkkisäännön hän osaa antaa.
– Jos se on Egmont-filmi, niin se saattaa suurella todennäköisyydellä olla harvinainen. Melkein sanoisin, että kaikki niistä on jollain tavalla harvinaisia, joissa on se Egmont Film -logo.
Koska DVD:iden hinnat heittelevät, voi ostaja pettyä karvaasti.
700 euron DVD
DVD-markkinat eivät ole vakiintuneet samalla tavalla kuin muiden keräilyesineiden tai vaikka taiteen kohdalla. Jos huutokauppaan sattuu pari henkilöä, joilla on ylimääräistä aikaa ja rahaa, voi hinta nousta satasiin. Myöhemmin sama elokuva voi virua myynnissä pari kuukautta.
Paras esimerkki markkinoiden kaistapäisyydestä tulee viime syksyltä. Egmont Entertainment julkaisi saksalaisen Anatomia-kauhuelokuvan (2000) Suomi-kantisena DVD:nä vuonna 2001. Myyntihinta tuolloin oli todennäköisesti noin 30 euroa.
Heinäkuussa 2023 DVD tuli Huuto.netiin myyntiin nollan euron lähtöhinnalla. Neljän henkilön huutokaupan voittohinta oli lopulta 699 euroa. DVD:n arvo oli siis 23-kertaistunut.
Marraskuussa sama elokuva myytiin hintaan 300 euroa, eli muutamassa kuukaudessa sen arvosta oli sulanut yli puolet.
Kirjoitushetkellä Huuto.netissä on ollut melkein kaksi kuukautta myynnissä yksi kappale hintaan 399,90, mutta kauppoja ei ole syntynyt.
Elokuvakeräilijä Joonas Koivula on kokenut suhdannevaihtelut läheltä. Muutama vuosi sitten hän bongasi nettihuutokaupasta pitkään metsästämänsä zombie-elokuvan. DVD oli ehtinyt jo pariin kertaan mennä Koivulan nenän edestä, joten kun se tuli myyntiin 320 eurolla, päätti hän kaivaa kuvettaan.
– Ajattelin, että muuten mua harmittaa ja joudun etsimään sitä seuraavat kymmenen vuotta.
Kuvaavaa on, että kysyttäessä hän ei ensin edes muista, mikä elokuva oli. Kyse ei ollut ikiklassikosta tai omasta suosikista – melkein päinvastoin.
– Se ei mun mielestäni ollut edes hirveän hyvä leffa.
Elokuva oli Suomikantinen versio Lucio Fulcin City of the Living Deadistä vuodelta 1980.
Hiljattain Koivula näki sen helsinkiläisessä kivijalkakaupassa 28 eurolla.
– Harmittaako? Kyllä.
Esimerkkejä elokuvista, joilla voit yrittää tienata
Lista perustuu Ville Lähteen kokoamiin tietoihin sekä Huuto.netin suljettuihin ilmoituksiin.
Taulukkoa ladataan
Onko sinulla juttuvinkki Ylen uutisiin?
Voit olla luottamuksella yhteydessä. Vaihtoehtoisesti voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.