– Kesäinen Salla kuulostaisi tietenkin aivan toisenlaiselta kuin talvinen Salla, toteaa mediataiteilija Timo Metsäjoki.
Hän on tallentanut neljän viime kuukauden ajan Sallassa erilaisia ääniä äänitaideteostaan Pohjoisen rauha - The Sounds of Silence varten ja haastatellut yli 50 sallalaista.
– Olen kiertänyt paljon kylissä ja tavannut ihmisiä mitä kummallisimmissa paikoissa. Olen käynyt ala-asteikäisten kanssa pilkillä, lisännyt puita pönttöuuniin Naruskan retkeilymajassa ja ollut tulenjohtobunkkerissa 4,5 metriä maan alla. Siitä on syntynyt aika hyvä koonti siitä, miltä Sallan talvi vuonna 2024 kuulostaa.
Miksi on tärkeää tallentaa paikallisia ääniä?
– Maailma muuttuu kovaa tahtia. Jos mietitään aikaa vaikka 30 vuotta taaksepäin, siinä on tapahtunut suuri muutos. Teknologia on kehittynyt, ilmastokin on osittain muuttunut. Esimerkiksi lintulajit ovat levinneet pohjoisempaan. Siksi on mielestäni tärkeää tehdä tietoisesti tallennetta tästä ajankuvasta ja tästä päivästä, missä nyt eletään.
Suomen kulttuurirahasto ja Sallan kunta ovat tukeneet äänitaideteoksen tekemistä.
Äänitaideteos Pohjoisen rauha - The Sounds of Silence on kuunneltavissa Save Salla Senterin tiloissa 12. huhtikuuta - 31. toukokuuta välisenä aikana.