Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ylen alvipeli näyttää, kuinka hallituksen päättämä yleisen arvonlisäveron korotus 24 prosentista 25,5:een prosenttiin voi vaikuttaa tavaroiden ja palveluiden hintoihin.
Pelissä on 13 tuotetta tai palvelua. Niistä useimpia lähes kaikki ostavat viikoittain tai kuukausittain, kuten pyykinpesuainetta, bensaa ja hiustenleikkausta.
Mukana on myös harvemmin ostettavia kalliimpia tuotteita, kuten kännykkä ja arvokas rannekello. Lisäksi peli näyttää karkkipussin mahdollisen hinnannousun, kun niiden arvonlisävero nousee roimasti 14:stä 25,5:een.
Hallituksen päätös nostaa yleistä arvonlisäveroa nostaisi useimpien tavaroiden ja palveluiden hintoja. Koska arvonlisävero on prosenttiosuus tuotteen hinnasta ja tulee suoraan hinnan päälle, pitää myyjän nostaa tuotteensa hintaa saadakseen jatkossa itselleen saman summan kuin aikaisemmin.
Hallitus arvioi, että korotus tuottaisi valtiolle noin miljardi euroa. Kehysriihen tuloksista iltapäivällä kertoessaan hallitus arvioi tuotoksi 1,2 miljardia.
Peli ei ota huomioon sitä, että inflaatio voi laskea rahan arvoa ja nostaa tuotteiden hintoja entisestään.
24 prosenttia pienempää veroa maksetaan muun muassa elintarvikkeista ja ravintolapalveluista (14 %) sekä lääkkeistä, kirjoista, lehdistä, liikunta- ja kulttuuripalveluista, majoituksesta sekä julkisen liikenteen ja taksimatkoista (10 %). Näitä hallitus ei päättänyt nyt korottaa. Makeisten alv:ta hallitus kuitenkin kertoi nostavansa 14 prosentista 25,5 prosenttiin.
Hallituksen jo aiemmin tekemät päätökset nostavat lääkkeiden, kirjojen, elokuvalippujen ja liikuntapalveluiden arvonlisäveroa 10:stä 14 prosenttiin ensi vuoden alussa.
Veronmaksajat: Näin ALV:n korotus rokottaa kukkaroa vuodessa
Arvonlisäveron 1,5 prosenttiyksikön nosto voi tuoda yksittäisten tuotteiden ja palveluiden hintaan senttejä tai euroja lisää. Mutta millainen lasku siitä tulee vuoden aikana?
Veronmaksajain keskusliitto laski Ylen pyynnöstä, miten hallituksen kehysriihessä päättämä ALV:n nosto vaikuttaa kansalaisten nettotulojen ostovoimaan. Laskelmassa ei ole huomioitu makeisten verotuksen nostoa, vaan vain niiden tuotteiden ja palveluiden, joiden arvonlisävero nousi 24:stä 25,5:een prosenttiin.
Kun bruttotulot ovat 2 500 euron kuukaudessa, nettotulojen ostovoima laskee nykyisestä 150 eurolla vuodessa.
4 000 euron kuukausituloilla ostovoima putoaa 210 euroa.
7 000 euron kuukausipalkalla ostovoiman lasku on 320 euroa vuodessa.
Juttua päivitetty kello 13.32: Lisätty taulukko siitä, kuinka paljon korotus rokottanee kukkaroa vuodessa eri tuloluokissa.
Korjattu leipätekstiä kello 14.32: Veronmaksajain keskusliiton nimi korjattu. Jutussa kutsuttiin sitä aiemmin Veronmaksajien keskusliitoksi.
Juttua päivitetty kello 16.10: Juttuun lisätty tieto, että makeisten arvonlisävero nousee. Yleisen alvin 1,5 prosentin noston tuottoarviota täsmennetty.
Konetta päivitetty kello 17.56: Lisätty esimerkki karkkipussista myös koneeseen.