Historialliseen kartanoon tulee entistä suurempi esiintymislava – poikkeuksellinen sijainti aiheutti mutkia matkaan

Maakuntamuseo vaati Vesilahden rakennusvalvonnalta selvitystä, miksi museota ei kuultu lupaprosessissa. Laukon kartanon isäntä yllättyi rakennusvalvonnan vastauksesta.

Havainnekuva ruskea-valkoisesta esiintymislavasta vehreässä puistossa. Lavan edessä seisoo runsaasti ihmisiä.
Uusi purjelava on suunniteltu varta vasten historialliseen Laukon kartanon puistoon. Lavan keskipisteessä on nykytaiteilija Heikki Marilan kahdeksanmetrinen Laukko-maalaus. Kuva: Raami Arkkitehdit Oy
  • Antti Palomaa

Vesilahden Laukon kartanon esiintymislavan rakentamisessa tuli mutkia matkaan historiallisesti merkittävän rakennuspaikan vuoksi.

Laukon alue on kiinteä muinaisjäännös. Alueella on muun muassa rautakautisia kohteita. Kartanon tilakeskuksen, puiston ja sitä ympäröivien peltojen alueelta on viime vuosina otettu talteen runsaasti rauta- ja pronssiesineitä.

Lain mukaan kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty.

Viime viikolla Pirkanmaan maakuntamuseo pyysi Vesilahden rakennusvalvonnalta selvitystä siitä, miksi se myönsi rakennusluvan kuulematta asiassa maakuntamuseota.

Lausunnon mukaan rakentamiselle olisi pitänyt hakea myös Museoviraston lupa.

Maakuntamuseo toivoi selvitystä muun muassa siitä, miten Vesilahden rakennusvalvonta aikoo korjata menettelytapojaan, ettei tällainen toistuisi.

Vesilahden rakennusvalvonta myönsi rakennusluvan 29. tammikuuta 2024.

Luvan mukaan esiintymislava on kooltaan 143 neliötä ja siihen kuuluu katos. Lava on selvästi suurempi kuin mikä paikalla on tähän saakka ollut.

Kartanon puistossa järjestetään kesäisin suosittuja puistokonsertteja.

Laukon kartanomiljöö
Laukon kartanon miljöötä kuvattuna syksyllä 2020. Kuva: Jani Aarnio

Kunnan mukaan suunnitelmat muuttuivat

Vesilahden rakennusvalvonta vastasi maakuntamuseolle maanantaina.

Vastauksen mukaan rakennusvalvonta ei pyytänyt lausuntoa maakuntamuseolta, koska lupakäsittelyn aikana arvioitiin, että uutta lavaa varten ei tarvita lausuntoa edellyttäviä kaivuutöitä.

Rakennusvalvonnan vastauksessa sanotaan, että alkuperäisen suunnitelman mukaan uusi rakennelma oli tarkoitus perustaa olemassa olevan katoksen murskepohjan päälle.

Rakennusvalvonnan mukaan vasta tämän viikon maanantaina suunnittelija lisäsi hankkeelle rakennesuunnitelmat, joissa esitetty perustamisratkaisu vaatii kaivamista lupahakemuksen suunnitelmasta poiketen.

Tämän jälkeen rakennusvalvonta ilmoitti hakijalle, että se pyytää lausunnon maakuntamuseolta eikä kaivuutöitä saa aloittaa ennen tätä.

Vesilahden rakennusvalvonnassa aiotaan vastauksen mukaan kuitenkin käydä vielä yhteisesti läpi edellytykset, joilla lausuntoja maakuntamuseolta on tarpeellista pyytää.

Jouni Minkkinen
Laukon kartanon isäntä Jouni Minkkinen sanoo, että uusi esiintymislava on heille massiivinen investointi, mutta he haluavat tarjota parasta artisteille ja yleisölle. Arkistokuva syksyltä 2020. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Kartanon isäntä yllättyy kunnan vastauksesta

Laukon kartanon isäntä Jouni Minkkinen yllättyy, kun kuulee kunnan vastauksesta toimittajalta. Minkkisen mukaan esiintymislavan suunnitelmat eivät ole muuttuneet merkittävästi alkuperäisestä.

Myöskään lavan suunnitelleen arkkitehtitoimiston toimitusjohtaja, arkkitehti Rami Kolehmainen ei osaa vastata siihen, mistä on syntynyt käsitys, että uudet katosrakenteet perustettaisiin nykyisten pintamateriaalien päälle.

Kolehmaisen mukaan alkuperäisissä arkkitehtisuunnitelmissa viitteellisesti esitetyt perustukset on esitetty maan alle teräsbetoniperustuksin ja eräiden rakenteiden osalta maa- tai kallioankkurein. Kolehmainen kertoo, että myös lopulliset perustukset rakennesuunnitelmissa noudattavat näitä periaatteita.

Rakennuslupa haettiin arkkitehtisuunnitelmien perusteella. Rakennesuunnitelmat valmistuivat tällä viikolla.

Vesilahden rakennustarkastaja Olli Seppälä sanoo, että rakennusvalvonta arvioi lupahakemuksessa olleiden suunnitelmien perusteella, että maakuntamuseon lausuntoa ei tarvita.

– Nyt maakuntamuseon lausunto on pyydetty eikä siinä mielessä mitään ihmeitä ole käynyt, Seppälä sanoo.

Seppälä korostaa, että mitään kaivuutöitä ilman Museoviraston lupaa ei ole tehty.

Kartanon emäntä Liisa Lagerstam kertoo, että he odottavat parhaillaan Museoviraston lupaa, jotta voisivat aloittaa uuden lavan rakentamisen.

– Hoidimme asiaa täältä käsin eteenpäin, Lagerstam sanoo.

Jouni Minkkinen ja Liisa Lagerstam
Laukon kartanon emäntä Liisa Lagerstam ja isäntä Jouni Minkkinen kuvattuina syksyllä 2020. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Museovirastosta kerrotaan Ylelle, että tutkimusluvasta on tarkoitus päättää tällä viikolla, joten uuden lavan rakentaminen voisi alkaa ensi viikolla.

Uusi lava on kartanolle huomattava satsaus.

– Festaritason äänitekniikalla varustetun lavahankkeen kustannukset nousevat noin 750 000 euroon, Jouni Minkkinen kertoo.

Laukon kartanon puistossa on tarkoitus järjestää tulevana kesänä 22 keikkaa ja konserttia. Kauden avaa A.W. Yrjänä 28. kesäkuuta ja päättää Vesterinen yhtyeineen 23. elokuuta.

Laukon kartanon kesätapahtumissa ja -näyttelyissä vieraili viime kesänä 48 000 kävijää.